Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

”Amerikasta ei koskaan tule anelijoiden kansakuntaa”, uhosi Trump – Media: USA on hakenut kulisseissa apua koronataisteluun

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump korosti tiistaina pidetyssä tiedotustilaisuudessaan, että maan on oltava omavarainen koronaviruksen vastaisessa kamppailussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Meidän ei koskaan pitäisi olla riippuvaisia vieraasta valtiosta eloonjäämisen välineiden suhteen. Amerikasta ei koskaan tule anelijoiden kansakuntaa, Trump sanoi.

Kuitenkin kulisseissa maan hallinto on hakenut apua liittolaisiltaan, kertoo Guardian.

Trump soitti tiistaina puhelun Etelä-Korean presidentti Moon Jae-inille ja pyysi maalta terveydenhoitotarvikkeita, kertoo korealainen uutistoimisto Yonhap.

Korealaismedian mukaan Moon Jae-in kertoi tarjoavansa Yhdysvalloille apua, “kun ylijäämää on jaettavaksi asti”.

Maanantaina Foreign Policy kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön painostaneen useita liittolaismaita kasvattamaan lääkintätarvikkeiden vientiä Yhdysvaltoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE