Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ammattilaiseksi on vaikea opiskella kirjekurssilla” – Amiksilta paloi pinna

Opiskelijoilla on ollut tämän hallituskauden aikana syitä osoittaa mieltään. Näin kävi viime vuoden syksylläkin.

Ammatilliset opiskelijat osoittavat tänään mieltään Helsingissä hallituksen koulutuspolitiikkaa vastaan. Taistelu amisopetuksesta -kampanjalla kritisoidaan  opintoihin tehtyjä 220 miljoonan euron leikkauksia.

– Emme voi vain seurata sivusta, kun hallitus ajaa ammatillista koulutusta alas. Lähiopetusta on vähennetty jo liikaa. Ammattilaiseksi on vaikea opiskella kirjekurssilla, Taistelu amisopetuksesta -kampanjan aktiivi Valtteri Kankaristo perustelee.

Opiskelijat keräävät myös allekirjoituksia ammatillisen koulutuksen leikkauksia vastustavaan adressiin.

Suomen ammattiin opiskelevien liiton Sakki ry:n puheenjohtaja Jasmina Khabbal allekirjoittaa huolen ammatillisten opintojen tulevaisuudesta. Leikkausten vaikutukset näkyvät nyt jo ympäri Suomen.

– Henkilökuntaa on vähennetty, jonka seurauksena lähiopetuksen määrä on laskenut jopa kymmenen tuntia viikkotasolla ja ryhmäkoot ovat suurentuneet.

Khabbalin mukaan näin suuri muutos on pakottanut koulutuksen järjestäjät tarjoamaan koulutusta yhä halvemmalla, jolloin sen laatu kärsii.

Emme voi vain seurata sivusta, kun hallitus ajaa ammatillista koulutusta alas.

Lisää aiheesta

Kampanja-aktiivi Kankaristo tietää, että opiskelijat ovat luonnollisesti huolissaan omasta koulutuksestaan ja siitä, miten pärjää tulevaisuuden työelämässä.

–Amikset osoittavat mieltä leikkauksia vastaan, koska he ovat tyytymättömiä suuntaan, johon oppilaitosten arki on menossa.

Eduskunta käsittelee parhaillaan ammatillisen koulutuksen reformia. Lakiuudistuksella oli ja on edelleen tarkoitus saada aikaan säästöjä sekä lähentää työelämää ja koulutusta.

Sakki ry:n puheenjohtaja Khabbal näkee, että lakiuudistus tuo tullessaan parannuksia ja selkeyttä.

– Opiskelijalla on parempi mahdollisuus vaikuttaa opiskeluunsa. Amiksen polku vastaa entistä enemmän yksilön tarpeisiin.

Hän varoittaa kuitenkin, että suuret leikkaukset ammatilliseen koulutukseen juuri ennen reformia vaikeuttavat kehittämistä.

– Mikäli opiskelijan tuelle ja ohjaukselle ei ole tarpeeksi resursseja, kaikki jää vain kauniiksi sanahelinäksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE