Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Ammattiliitto tykittää: “Tutkintokoulutuksen laajentamisessa tuhlataan rahaa”

Tekniikan akateemiset TEK

Turun yliopisto kertoi tänään hakevansa diplomi-insinöörikoulutuksen laajennusta. Saman teki aiemmin Itä-Suomen yliopisto. Ammattiliitto Tekniikan akateemiset TEK ei näe perusteita tekniikan tutkintokoulutuksen kansalliselle laajentamiselle.

Demokraatti

Demokraatti

– Tutkintokoulutuksen laajentamisessa tuhlataan rahaa. Opiskelupaikkojen holtiton lisääminen johtaa isoon ohivuotoon. Merkkejä siitä on jo näkyvissä ammattikorkeakoulupuolella, jossa opiskelupaikkoja on selvästi lisätty. Puolet amk-insinööreistä keskeyttää opintonsa, TEK:n toiminnanjohtaja Jari Jokinen (kuvassa) toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa nykyisiinkään tekniikan alan korkeakoulujen aloituspaikkoihin ei riitä tarpeeksi opiskelijoita.

– Aloituspaikkoja on vähemmän kuin pitkän matematiikan lukijoita. Jotakin pitäisi tehdä koulutusputken alkupäässä, jotta pitkän matikan lukijoita saataisiin lisää.

Teknologiateollisuus ry julkaisi eilen selvityksen, jonka mukaan teknologiateollisuus tarvitsee kymmenen vuoden sisällä 130 000 uutta osaajaa. Jokinen ymmärtää työnantajien huolen eikä vastusta koulutusta sinänsä.

“Menee 50 vuotta ennen kuin korkeakoulu vakiinnuttaa paikkansa.”

Hänen mielestään olisi järkevää resursoida nykyiset DI-koulutusta antavat yksiköt aiempaa paremmin.

Lisää aiheesta

– On huomattavasti kalliimpaa kouluttaa diplomi-insinöörejä kuin monien muiden tutkintojen suorittajia. Tekniikan alan laadukas korkeakoulutus edellyttää kalliita laitteita ja muuta infrastruktuuria. Myös toimiva yhteistyö alueen yritysten kanssa on ehdoton edellytys. Nämä asiat eivät synny hetkessä.

Jokinen ottaa esimerkiksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUT:n.

– Menee 50 vuotta ennen kuin korkeakoulu vakiinnuttaa paikkansa laadukkaan tutkintokoulutuksen antajana tutkimuksen ja koulutuksen mittareilla mitattuna.

Alueelliset yliopistot ovat perustelleet uusien tutkinto-oikeuksien hakemista sillä, että alueen yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Jokisen mielestä tämä perustelu ei pidä paikkaansa.

– Tutkintojen ripottelu ympäri Suomea ei tuo lisää osaajia paikallisille yrityksille. Tutkimusten mukaan vain 20 prosenttia alueyliopistoissa opiskelleista tekniikan alan korkeakouluopiskelijoista jää opiskelupaikkakunnalleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE