Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Andersson: Ruotsi olisi haavoittuva yksin Naton ulkopuolella – sotilaallinen liittoutumattomuus ei toimi enää nykytilanteessa

LEHTIKUVA / AFP

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson perustelee sosiaalidemokraattien päätöstä tukea Nato-jäsenyyden hakemista muun muassa historiallisilla siteillä ja yhteistyöllä Suomen kanssa. Jos Ruotsi jäisi Itämeren alueella yksin Naton ulkopuolelle, olisi maa paljon aiempaa haavoittuvampi.

-  Liittyminen Natoon on parasta Ruotsin ja ruotsalaisten turvallisuuden kannalta, Andersson tiivisti illan lehdistötilaisuudessa.

Pääministerin mukaan myös puolustusyhteistyö Suomen kanssa kärsisi jos Suomi olisi Natossa ja Ruotsin ulkopuolella.

-  Se ei olisi kestävä tai realistinen ratkaisu, arvioi puolustusministeri Peter Hultqvist.

Anderssonin mukaan sotilaallinen liittoutumattomuus on palvellut Ruotsia tähän saakka hyvin, mutta ei tee sitä enää nykyisessä tilanteessa.

-  Tällaista päätöstä ei tehdä kevyesti, mutta meidän täytyy suhtautua todellisuuteen sellaisena kuin sen näemme, Andersson sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE