Teatteri ja Tanssi
11.9.2017 10:53 ・ Päivitetty: 11.9.2017 10:53
Ankara ja keskittynyt tuntematon rituaali
Cirko-keskuksen korkea Maneesi-Sali on Salla Salinin eleettömän tilasuunnittelun ja Johannes Hallikaksen minimalistisen valosuunnittelun jälkeen yhtä aikaa levollinen ja ankara. Osittain vaalealla paperilla peitetyt ikkunat, salin reunoja kiertävät tuolirivistöt ja alkuillan luonnonvaloon sekoittuvat, tilaa vain aavistuksen verran korostavat kattoheittimet luovat kokonaistilan, jossa kokee seuraavansa yhtä aikaa jotakin universaalia ja hyvin yksityistä.
Ankaruus ja yksinkertaisuus jatkuu myös Minttu Vesalan tanssijoille suunnittelemissa, aasialaiset kamppailulajit mielen tuovissa asuissa, joiden pinta näyttää musteroiskeiselta paperilta.
Näennäisestä vapaamuotoisuudestaan huolimatta Joona Halosen Tight on äärimmäisen harkittu, keskittynyt ja hyvin androgyyni teos tanssijoiden ulkomuotoa myöten. Mitään turhaa ei tehdä, vaikka tilaa käytetäänkin laidasta laitaan.
Maneesi, Cirko -Uuden sirkukseen keskus
Tight
Koreogafia Joona Halonen – Ääni Tuuli Kyttälä – Tila Salla Salin – Valot Johannes Hallikas – Puvut Minttu Vesala – Tanssijat Arttu Palmio, Marika Peura, Guillermo Sarduy ja Katri Soini
Kaiken tekemisen keskipisteenä, niin kohteena kuin rajoitteena, on ohut nailonköysi. Se on sekä turva että uhka. Se yhdistää ja erottaa. Siitä pidetään lujasti kiinni ja siihen kietoudutaan tiukkaan, kivuliaaseen pakettiin. Se pitää pinnalla ja siihen puretaan agressiot. Vasta aivan lopussa siitä uskalletaan päästää irti, mutta tilalle tulee kullekin oma lyhyempi nailonköysikieppi, joka vääntää kehon erilaisiin asentoihin.
Teoksen neljän tanssijan, Arttu Palmion, Marika Peuran, Guillermo Sarduyn ja Katri Soinin kontakti niin toisiinsa kuin tilaan on intensiivinen ja hallittu. Energiaa käytetään juuri niin paljon tai vähän kuin on tarpeen.
Katsojasta tuntuu kuin hän olisi seuraamassa tuntematonta rituaalia, jossa tietyt liikkeet ja kohtaukset seuraavat toisiaan tietyssä järjestyksessä. Miksi niin on ja mihin sillä kaikella pyritään, sitä ei kerrota. Mutta se ei tunnu tarpeelliseltakaan. Esityksen kokonaiskokemus on viileän puhdistava ja yleisvaikutelma, että päämäärä onkin vain ottaa vastaan, ei tietoisesti analysoida.
Tuuli Kyttälän luoma äänimaailma on yhtä salaperäinen kuin koko muukin kokonaisuus. Siinä luonnon ja koneiden äänet sekoittuvat oudoksi ja kiehtovaksi koko tilan täyttäväksi teokseksi, josta varsinkin loppupuolella nousevat esiin ihmisen sydämenlyönnit.
Nimensä mukaisesti Tight kietoo katsojan tiukasti kiinni omaan esityksen ajan kestävään todellisuuteensa, jonka tulkinnan se jättää avaamatta.
Annikki Alku
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.