Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle sai aluevaaleissa 10 paikkaa – yli 24 000 ääntä

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Kansanedustaja Ano Turtiainen (vas.), Milad "Slim Mill" Dehgman ja Niko "Junnu" Giansanti (oik.) Valta kuuluu kansalle -puoleen vaalivalvojaisissa Helsingissä 23. tammikuuta 2022.

Kansanedustaja Ano Turtiaisen johtama Valta kuuluu kansalle -puolue sai aluevaaleissa läpi kymmenen ehdokasta. Puolue sai valtakunnallisesti 1,3 prosenttia äänistä, mikä on hieman yli 24 000 ääntä.

Turtiainen ei itse ollut vaaleissa ehdolla.

Kaikki puolueen läpi menneet ehdokkaat ovat eri hyvinvointialueilta. Puolue sai ehdokkaita läpi Keski- ja Länsi-Uudellamaalla, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella, Pirkanmaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Satakunnassa sekä Keski-Suomessa.

Puolueen äänistä noin 80 prosenttia tuli varsinaisena vaalipäivänä.

Eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet eivät saaneet aluevaaleissa paikkoja.

Kolmella hyvinvointialueella yhdeksän ehdokasta pääsi läpi sitoutumattomien yhteislistojen kautta. Uudenmaan sitoutumattomien Keski-Uudenmaan yhteislistalta sekä Lapin sitoutumattomat -yhteislistalta aluevaltuustoihin pääsi molemmista kolme ehdokasta. Etelä-Karjalassa Pienten kuntien puolesta -yhteislista sai kaksi ehdokasta läpi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE