Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Antakaa nyt työrauha”- SAK ja Akava ihmettelevät yhteen ääneen yrittäjäjärjestöjä

Paikallista sopimista pohtiva työryhmä tarvitsee työrauhan, SAK ja Akava korostavat.

SAK ja Akava ihmettelevät yrittäjäjärjestöjen pyrkimystä vääristää paikallisen sopimisen lainvalmistelua. Järjestöt edellyttävät työrauhaa parhaillaan työtään tekevälle työryhmälle.

–  Lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työ on kesken ja vasta valmisteluvaiheessa olevaa tekstiä ryöpytetään julkisuudessa virheellisin argumentein, järjestöt painottavat.

–  Tavoitteena on toteuttaa paikallisen sopimisen laajentaminen niin, että siitä hyötyvät kaikki, myös yrittäjät. Olemme lisäämässä mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen, emme rajoittamassa. Sääntöjen tulee kuitenkin olla kaikille samat.

Lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työ on kesken ja vasta valmisteluvaiheessa olevaa tekstiä ryöpytetään julkisuudessa virheellisin argumentein, järjestöt painottavat.

Kilpailukykysopimuksessa on sovittu paikallisen sopimisen edistämisestä niin, että järjestäytymättömät yritykset saavat yhtä laajat mahdollisuudet joustoon yleissitovien työehtosopimusten määräyksissä kuin järjestäytyneetkin yritykset.

–  Suuri osa työehtosopimuksista antaa sopimismahdollisuuksia myös yksittäisen työntekijän ja työnantajan välille. Joustojen käyttö ei riipu työntekijöiden järjestäytymisestä. Väite luottamusmies- tai järjestäytymispakosta vaikuttaakin tässä yhteydessä tarkoitushakuiselta. Onko pohjimmiltaan kyse vaatimuksista murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva? järjestöt kysyvät.

SAK ja Akava muistuttavat, että tilanteessa, jossa alitetaan vähimmäistyöehdot, on perusteltua edellyttää tarvittaessa sopijaosapuoleksi luottamusmiestä. Muilla työntekijöillä ei ole asemaa, joka suojaisi painostukselta tai varmistaisi riittävän tiedonsaannin, koulutuksen tai työntekijöiden edustamiseen käytettävän ajan.

Järjestöt korostavat, että työehtosopimukset eivät millään tavoin rajoita paikallista sopimista, joka kunnioittaa työehtosopimusten tuomaa vähimmäisturvaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE