Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

– “Anteeksi, venäjän kieli on hyvin vaikeaa” – Niinistöltä kysyttiin kampanjarahoista ja venäjän taidosta

Presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella liki 63 prosentin äänisaaliilla voittanut Sauli Niinistö kommentoi kansainväliselle lehdistölle muun muassa venäjän taitoaan. Niinistö vastasi lehdistötilaisuudessaan Säätytalolla kielitaidosta kysyneelle venäläistoimittajalle puhumalla hieman venäjää.

– Anteeksi, venäjän kieli on hyvin vaikeaa, Niinistö sanoi venäjäksi.

Vaalituloksen hän myönsi olleen odotuksia parempi.

– Tulos oli minulle yllätys. Se oli huomattavasti parempi kuin osasin odottaa. Tulkitsen sen myöskin niin, että kansa on osapuilleen tyytyväinen siihen mitä olen tehnyt. Sen vuoksi ei ole mitään syytä muutoksiin vain muutosten vuoksi, Niinistö kommentoi linjaansa.

Hän sanoi, ettei näe muutosten tarvetta myöskään Suomen ja Venäjän suhteissa ja muistutti, että Suomella on Venäjän kanssa erilainen näkemys Krimin ja Itä-Ukrainen tilanteesta, mutta molemmat osapuolet ovat sen yhdessä todenneet.

Niinistöltä kysyttiin myös kampanjaa varten kerätyistä vaalirahoista, joille on vaalin ratkettua jo ensimmäisellä kierroksella vähemmän tarvetta. Ylimääräisistä rahojen käytöstä on Niinistön mukaan hänen kampanjayhdistyksessään hyvin tarkat säännöt.

– Ne annetaan hyväntekeväisyyteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE