Antero Vartia: ”Jos punavihreä oppositio vaatii enemmän markkinataloutta, eihän hallituksen selkärangan pitäisi kestää”

Kuva: Johannes Ijäs

Apteekkialan sääntelyn vapauttamisesta pitkään puhunut vihreiden kansanedustaja Antero Vartia tervehtii ilolla SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin kommentteja apteekkialan vapauttamisesta.

Lindtman on kertonut näkemyksistään Helsingin Sanomissa.

Lindtmanin mukaan alalle tulon kynnystä pitäisi alentaa. Käytännössä se tarkoittaisi nykyisen kaltaisen sääntelyn ainakin osittaista purkamista.

– Antti Lindtman otti hyvin voimakkaasti kantaa sen suhteen, että tätä asiaa tulee tarkastella. Se, mitä minä olen esityksessäni aina sanonut, että eihän vapauttamista tehtäisi, jos tämä heikentäisi lääkkeiden saatavuutta tai kohtelisi kuluttajia tai veronmaksajia huonosti, Vartia sanoo Demokraatille.

Lindtman haluaa tiukat reunaehdot.

Vartian mukaan on ennenaikaista spekuloida, miten hallitus apteekkien kohdalla toimii.

– Mutta sanotaan näin, että porvarihalituksen on hyvin vaikea puolustaa tämmöisen järjestelmän olemassaoloa aikana, jona he ajavat voimakkaasti lisää kilpailua terveydenhuoltoon ja korostavat, että apteekit ovat tärkeä osa terveydenhuoltojärjestelmää – mutta sitten apteekit eivät kuitenkaan kilpailisi.

– Varsinkin jos punavihreä oppositio rupeaa vaatimaan enemmän markkinataloutta, niin eihän hallituksen selkärangan pitäisi kestää sellaista, Vartia hehkuttaa.

Antti Lindtmanin mukaan apteekkialan vapauttamisessa pitäisi kuitenkin olla tiukat reunaehdot. Lääketurvallisuus pitää turvata. Ja alueellinen saatavuus varmistaa.

Tilanteesta tuli kestämätön.

Lindtmanin uudelleenharkinnan taustalla on se, että nykyinen tilanne on muodostunut kestämättömäksi. Asiakkaat joutuvat maksamaan lääkkeistään yhä enemmän. Hallitus on tehnyt isoja leikkauksia lääkekorvauksiin nostamalla muun muassa omavastuuosuutta. Lindtman huomauttaa Helsingin Sanomissa myös, että samaan aikaan apteekkarit saavat monopolin turvin ylisuuria voittoja.

– Ja nyt hallituksen esittämän yrittäjävähennyksen myötä nämä apteekkien monopoliasemansa avulla saamat ylisuuret voitot kasvavat entisestään, Lindtman hämmästelee Helsingin Sanomille.

Lehden mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman esittää apteekkialan vapauttamista ”kansanedustaja Lindtmanina”. Vasta SDP:n puoluekokouksessa määritellään puolueen virallinen kanta apteekkialan vapauttamiseen.

Tänään myös SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on tiedottanut olevansa huolissaan suomalaisten kohtuuttoman korkeista lääkekustannuksista.

Yhtenä keinona laskea lääkkeiden hintoja hänkin mainitsee kilpailun lisäämisen apteekkialalla. Sitä pitäisi hänenkin mukaansa harkita vakavasti.

Ihalainen: Kaikkiin maakuntiin omiin vahvuuksiin rakentuvat kasvu, elinkeino- ja työllisyysohjelmat

Kuva: Jari Soini
Kansanedustaja Lauri Ihalainen.

– SDP:n vaihtoehtobudjetti peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta, kaikkein mukana pitämisen tärkeyttä sekä kasvavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämistä kansakunnan eheyden vaalimiseksi, kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) summaa.

– SDP kantaa huolta siitä, miten pidemmän aikavälin kestävä kasvu turvataan ja sen tuella työttömyyttä lasketaan. Suomi tarvitsee osaamisperusteista vientivetoista kasvua ja innostavan ilmapiirin investoida sekä vahvaa tukea pk-yritysten ja yksinyrittäjien pärjäämiselle, hän jatkaa.

SDP on peräänkuuluttanut, että pidemmän aikavälin kasvu ja työllisyysasteen parantaminen edellyttävät lisärahoitusta tutkimukseen tuotekehitykseen ja uusiin innovaatioihin sekä erityisesti koulutukseen. Tarvitaan uusia ideoita, tuottavuuden nostamista ja pk-yrityksien kansainvälistymisen tukea.

– Yritystukia uudistettaessa tulisin siirtää tukien painopistettä uuden luomiseen ja paikata hallituksen virheelliset innovaatiotukileikkaukset ja lisätä tutkimus- ja tuotekehitysrahoitusta.

SDP on vaihtoehtobudjetissaan hahmotellut tulevaisuuden teknologia- ja elinkeinopolitiikan tavoitteita muun muassa kiertotalouden ja palvelujen, mukaan lukien matkailun, edistämistä. Arktisen alueen kehittäminen avaa Suomelle uusia viennin ja työllisyyden mahdollisuuksia.

SDP esittää, että kaikissa maakunnissa laaditaan alueen omiin vahvuuksiin rakentuvat kasvu, elinkeino- ja työllisyysohjelmat. Niissä kaikki alueen toimijat voisivat sitoutua esimerkiksi sopimuspohjaisesti yhteisten tavoitteiden edistämiseen. Maakunnan yhteydet yrityksien, korkeakoulujen ja julkisten toimijoiden välillä ovat avainasemassa tulokselliselle toiminnalle.

– SDP haluaa, että julkinen talous on hyvässä kunnossa myös mahdollisen seuraavan talousnotkahduksen tullessa – vahva julkinen talous on paras puskuri hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiselle. Ei ole liikaa sanottu, että SDP:n vaihtoehtobudjetti on oikeudenmukaisuuden, työllisyyden ja kasvua vauhdittava vastuullinen esitys, Ihalainen päättää.

Kansanedustajien suuri ihmetys: Mihin hallitus unohti hätäkeskukset ja viinalain?

Kuva: lehtikuva/petteri lehtinen
Liikenneonnettomuus vaati kahden ihmisen hengen Hartolassa Itä-Hämeessä 4-tiellä 1.helmikuuta 2007. Nelostie oli suljettu liikenteeltä Hartolan keskustan kohdalla. Hämeen hätäkeskuksen tietojen mukaan onnettomuuden osapuolina ovat kuorma-auto ja kaksi henkilöautoa.

SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Sirpa PaateroMika Kari ja Joona Räsänen kiittävät hallituksen täydentävään budjettiehdotukseen sisältyneitä panostuksia poliisin, Suojelupoliisin ja Rajavartiolaitoksen resursseihin. Samalla kansanedustajat ihmettelevät, ettei hälytyskeskuksien resurssivajetta korjattu samalla. Myös varautuminen alkoholilain tuomiin resurssipaineisiin puuttuu esityksestä.

– Hätäkeskuslaitoksen kohdalla talousarvioon sisältyvä miljoonan euron leikkaus jo aiemmin aliresursoituun toimintaan uhkaa heikentää turvallisuusviranomaisten palvelutasoa ja henkilöstön työssä jaksamista kestämättömälle tasolle. Hätäkeskusten toimintakyvyn heikkeneminen näkyy merkittävällä tavalla muiden sisäisen turvallisuuden toimijoiden toiminnassa, jossa se pidentää vasteaikoja, lisää tehtävämääriä ja aiheuttaa resurssien epätarkoituksenmukaista kohdentumista. On käsittämätöntä, että näitä leikkauksia ei poistettu täydentävässä talousarviossa, kansanedustajat painottavat.

– Turvallisuusviranomaisille joudutaan koko ajan etsimään välttämätöntä rahoitusta uusien tehtävien hoitoon. Perustoiminnan rahoitus on kuitenkin kroonisen alimitoitettua. On hämmästyttävää, miten hallitus samaan aikaan luo uusia resurssipaineita omilla toimillaan, kuten alkoholilain kohdalla on nähtävissä.

Sisäministeriön arvion mukaan alkoholilain uudistus aiheuttaa poliisille 170 henkilötyövuoden lisäystarpeen.  Poliisin henkilöstömenoja lisäisi muun muassa hälytystehtävien lisääntyminen erityisesti viikonloppuisin, työn painopisteaikojen muuttuminen, haitta- ja ylityökustannusten lisääntyminen, kiinniotettujen kuljetuskustannusten lisääntyminen, kiinniotettujen vartiointitarpeen lisääntyminen ja päihtyneiden henkilöiden rikosten selvittäminen sekä rikosten esitutkinta.

– Poliisi haluaisi täysin oikeutetusti pysyvyyttä ja ennakoitavuutta rahoituksensa suhteen. Nyt poliisin budjettia kuitenkin tarkastellaan kolmatta kertaa tänä vuonna. Tämä luo tarpeettomia rasitteita toiminnan suunnitteluun ja muutenkin kuormitetuille työntekijöille, jotka elävät pahimmillaan pätkätyösuhteissa.

Paperiliitto hyväksyi neuvottelutuloksen yksimielisesti

Kuva: Thinkstock

Paperiliiton liittovaltuusto hyväksyi tänään perjantaina yksimielisesti neuvottelutuloksen Paperiteollisuuden työehtosopimukseksi.

Sopimuskausi on kaksi vuotta 10.11.2017–30.11.2019.

Neuvottelutulos Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n välisissä neuvotteluissa syntyi viikko sitten perjantaina. Paperiliiton tes-neuvottelukunta hyväksyi neuvottelutuloksen yksimielisesti. Samoin liiton hallitus päätti yksimielisesti esittää neuvottelutulosta liittovaltuuston hyväksyttäväksi.

”Kalliit hinnat vaikuttavat monen lapsiperheen talouteen” – SDP:n Taavitsainen vaatii koulukuvausmaksujen suitsimista

Satu Taavitsainen.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen jätti ministerille kirjallisen kysymyksen koulukuvausten korkeista maksuista ja lasten arjen lähiympäristöissä tapahtuvasta markkinoinnista.

– Lasten valokuvat ovat ihania! Valitettavasti päiväkodeissa ja kouluissa otettavien jokavuotisten valokuvien kalliit hinnat vaikuttavat todella monen lapsiperheen talouteen, kertoo Taavitsainen.

– Lasten ja nuorten elämässä se, että voi saada samanlaisia tavaroita kuin ikätoverit, esimerkiksi juuri koulukuvia, on tärkeää yhteenkuuluvuuden rakentumiselle. Pidän päiväkoti- ja koulukuvapakettien hintojen suitsimista perheiden talouden ja lasten tasa-arvoisuuden kannalta tärkeänä asiana, tähdentää Taavitsainen.

Lasten valokuvat ovat ihania!

Taavitsaisen mukaan lapsiin kohdistetaan yhä enemmän vaikeasti tunnistettavaa markkinointia television, internetin ja puhelimen kautta. Kulutuskulttuurin voimistumiseen voidaan vaikuttaa hillitsemällä lapsiin suunnattua markkinointia ja ohjaamalla lapsia vastuulliseen kuluttamiseen ja kriittiseen medialukutaitoon. Avainasemassa tässä ovat kotien lisäksi päiväkodit ja koulut.

– Kysyin kirjallisesti ministeriltä, mihin toimiin hän aikoo ryhtyä päiväkoti- ja koulukuvien hintojen alentamiseksi ja miten hän aikoo puuttua lasten eriarvoistumiskehitykseen, joka alkaa jo päiväkodissa ja peruskoulussa. Kysyin myös, kuinka ministeri aikoo turvata lapsen aseman kuluttajana ja hillitä markkinointia lasten ja nuorten arjen lähiympäristöissä.

Halla-aho: Tämä on syytä lopettaa nyt – ”Meille on siitä pelkkää haittaa”

Kuva: lehtikuva/jussi moilanen
Jussi Halla-aho.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho katsoo, että kinastelu puolueesta irtautuneiden sinisten kanssa on aika lopettaa. Halla-ahon mukaan vaikuttaa siltä, että perussuomalaisten sanomat eivät ylitä median uutiskynnystä, elleivät ne liity maahanmuuttoon tai riitelyyn sinisten kanssa.

– Sinisille meitä vastaan hyökkäily meitä vastaan on ainoa keino saada julkisuutta. Muille puolueille se on herkkua, mutta meille siitä on pelkkää haittaa, Halla-aho sanoi.

Halla-aho oli puolueen tiedotustilaisuudessa närkästynyt Yleisradiolle siitä, että se ei keskiviikon pääuutislähetyksessään maininnut perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia, vaikka muiden oppositiopuolueiden kannat esiteltiin.

– Perussuomalaiset olivat mystisesti lakanneet olemasta. Yksi syy voi tietysti olla, että perussuomalaiset esitti Yleisradion rahoituksen leikkaamista, Halla-aho moitti.

Halla-aho ennakoi, että edessä voi olla hallituskriisi itsenäisyyden juhlavuoden ja presidentinvaalien jälkeen, jos sote-uudistus taas jumittuu perustuslakivaliokuntaan.

– Hallitusta pitää kasassa lähinnä se, että tämänhetkiset heikot hallituskumppanit ovat kokoomukselle paras mahdollisuus saada oma kärkihankkeensa, eli sote-uudistus, läpi.