Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Häkkäsen yllättäen käynnistämä perustuslakiselvitys hämmentää asiantuntijoita – kiistää, että taustalla olisivat poliittiset motiivit

Tänään ilmestynyt Demokraatti kertoo, että oikeusministeri Antti Häkkäsen hanke hämmentää valtiosääntöoppineita.  Kokoomuslainen oikeusministeri on käynnistänyt vähälle huomiolle jääneen hankkeen perustuslain uudistamistarpeiden selvittämiseksi. 

Demokraatti

Demokraatti

Sotea ei tehtävänannossa mainita, mutta siihenkin liittynyt keskustelu heijastuu selvittämistarpeisiin.

Selvityksen tekijäksi nimetty emeritusprofessori Mikael Hidén ei nimeäsi syytä hankkeen käynnistämiseen suoraan, vaikka pitääkin sote-uudistusta monimutkaisuudessaan ainutlaatuisena.

– Soten yhteydessä käyty keskustelu perustuslain tulkinnasta on tässä ilmapiirissä vaikuttava tekijä, joka on nostanut pintaan kyselyä kuinka hyvin perustuslaki vastaa ajan ilmiöihin, Hidén kuitenkin myöntää Demokraatille.

– Kuinka hyvin perustuslaki joustaa, kun sen tarvitsee joustaa ja kuinka tiukka se on silloin, kun sen pitää olla tiukka? Nämä kysymykset ovat saaneet lisää painoa, kun sote on ollut vuosikausia päällä. 

Jättimäinen hallintouudistus on tuonut mukanaan poliittista latausta ja poikkeuksellisen paljon perustuslaillisia kysymyksiä, joten jarruttavaksikin koetun perustuslain kritiikki on Hidénin mukaan ymmärrettävää. 

Hidén kutsuu maaliskuussa valmistuvaa selvitystä taustapaperiksi, jota tuleva hallitus voisi käyttää materiaalina pohtiessaan laajemman selvityksen tai perustuslain uudistamisen tarvetta.

Soten ohella perustuslaki on noussut muutoinkin säännönmukaisesti keskusteluun eri lainsäädäntöhankkeissa ja esimerkiksi eduskunnan perustuslakivaliokunnan työhön on kiinnitetty julkisessa keskustelussa runsaasti huomiota.

“En näe äkkiseltään muuttamistarpeita.”

Monet valtiosääntöasiantuntijat Häkkäsen lanseeraama hanke on yllättänyt. 

– Uudistushanke tulee uutisena minullekin, sanoo esimerkiksi professori, perustuslakiasiantuntija Tuomas Ojanen Demokraatille.

Hän käy läpi, miten vuoden 2000 maaliskuussa saatiin uusi perustuslaki, jonka toimivuutta on sittemmin vuosien varrella asiantuntijaelimissä seurattu. 

– On vaikea nähdä että 4–5 vuodessa olisi maailma niin paljon muuttunut. En näe äkkiseltään muuttamistarpeita, yksittäisiä pieniä asioita voi olla, mutta saahan sitä selvittää, hän sanoo.

Perustuslakiasiantuntija, professori Juha Lavapuro toteaa, että valtiosääntötutkijoiden piirissä ei ole nähty mitään yleistä perustuslain tarkistamistarvetta. Häkkäsen hanke onkin hänen mukaansa herättänyt hämmennystä.

– Juurihan perustuslaki tarkistettiin muutama vuosi sitten. 

“Nyt tässä on yhden miehen selvitys.”

Lavapuro muistuttaa, että asioita on myös tavattu valmistella laajapohjaisesti.

– Nyt tässä on yhden miehen selvitys. Hidén on tietysti arvostettu perustuslain tuntija. Jos lähdetään arvioimaan kokonaisuudistuksen tarpeita, ehkä se pitää tehdä laajapohjaisemmin ja pidemmällä aikavälillä. Tämä on alustava selvitys tai kartoitus. Ainahan sitä voi selvitellä, Lavapuro toteaa.

Lavapuro sanoo, ettei hänellä ole faktatietoa siitä, miksi Häkkänen on selvityksen käynnistänyt. Arvuutella voi. Hän nostaa esiin Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan selvityksen perustuslaista. Selvityksen laati 2015 entinen kokoomusedustaja Kimmo Sasi.

Siinä Sasi, jonka analyysissa perustuslaista on tullut politiikan lyömäase, ampuu alas yksityisen ja julkisen vallan roolia säätelevää perustuslain pykälää 124, joka asettaa esimerkiksi sote-kuviossa julkisen puolen aina ensisijaiseksi toimijaksi yksityiseen verrattuna.

– Voihan aina olla, että tässä on jotain sentyyppisiä tarpeita, Lavapuro pohtii.

Eva on ilmoittanut suorasukaisesti ajavansa pykälän 124 poistoa perustuslaista.

Lavapuro sanoo, että Suomessa on suhtauduttu vakavasti perustuslain pysyvyyteen eikä päivän poliittisten syiden vuoksi pitäisi lähteä muutoshankkeisiin. Selvitys voikin suunnata keskustelua kysymyksiin, jossa ei ole aidosti muutostarpeita. 

“Juridisestakin tulee herkästi poliittista.”

Entinen oikeusministeri ja kansanedustajaksi jälleen pyrkivä Johannes Koskinen (sd.) ei lähde leimaamaan selvityshanketta poliittiseksi, koska ei ole nähnyt toimeksiantoakaan.

– Mutta jos se tehdään tähän aikaan lähellä vaaleja, juridisestakin tulee herkästi poliittista, etenkin jos tämä on nyt juuri tämän hallituksen toimesta haluttu saada muodollisesti liikkeelle, hän jatkaa.

Oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo Demokraatin verkkolehdelle, että tämäntyyppisiä kartoituksia tehdään määräajoin.

– Joka vaalikausi tehdään aina tällainen kartoitus jonkun ulkopuolisen tutkijan tai jonkun muun toimesta, että minkälaisia eri pykälissä tai perustuslakivaliokunnan käytänteissä ilmenneitä päivitystarpeita on. 

– Se tehdään niin, että siinä ei anneta toimeksiantoon mitään varsinaista ohjausta, vaan nytkin Suomen arvostetuin valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén, joka tuntee parhaiten perustuslakivaliokunnan käytännön ja valtiosäännön kokonaisuuden. Hänelle annetaan 3-4 kuukautta aikaa, että hän voi nostaa esiin joitain asioita, jos haluaa. Sitten seuraava hallitus voi katsoa, että onko aihetta tämän tarkasteluun. Se on itse asiassa vähän niin kuin virkatyönä käynnistetty, Häkkänen sanoo.

Kun Häkkäseltä kysyy tarkennusta, hän kuitenkin sanoo, ettei tunne tarkkaan historiaa siitä, onko joka vaalikausi ollut tällainen tarkastelu.

Miksi käynnistitte selvityksen, onko siihen paineita jostain?

– Ei tässä ole mitään erityisempää painetta eikä siinä ole varsinaisesti mitään poliittista kysymystä vaan päivitystarpeita arvioidaan säännöllisesti kaikista lainsäädäntökokonaisuuksista koko ajan.

“Ketkä niitä puhuvat, voivat puhua.”

Kun Häkkäseltä tiedustelee, miksei asiantuntijoilta kysytty ensin, onko perustuslaille päivitystarvetta, hän vastaa, että nyt päädyttiin siihen, että yksi henkilö tekee arvion.

– Toki sitä ei voitu nyt kaikille professoreille tarjota tätä mahdollisuutta… Siitä kuullaan lausuntokierrokset ja kaikki muut. Ja seuraava eduskunta tai hallitus voi sitten arvioida, onko päivittämisen tarvetta.

Siihen, miksi vain yksi asiantuntija arvioi päivittämisen tarvetta, Häkkänen toteaa, että sen jälkeen on mahdollista antaa lausuntoja, kommentteja. 

– Siihen voi jokainen ottaa kantaa.

Häkkäsen mukaan Evan ja Kimmo Sasin työ ja esimerkiksi sote-asiat eivät ole selvityspyynnön taustalla.

Sen Häkkänenkin kuitenkin Hidénin tavoin allekirjoittaa, että sotekin on luonut sellaista keskusteluilmapiiriä, jolla on vaikutusta perustuslain pohdintaan:

– Varmaan ja paljon on käyty keskustelua perustuslaista, mutta sitä ei ole käytännössä ohjattu mitenkään eli saa nostaa esiin asioita, joita haluaa ja seuraava eduskunta ja hallitus voi sitten katsoa.

Näettekö ministerinä joitakin ongelmia tämän hetken perustuslaissa, kun selvityksen käynnistätte?

– En lähde nyt arvuuttelemaan perustuslakikysymyksiä. Meillä on hyvä perustuslakivaliokunta ja se päättää itsenäisesti linjat.

Perustuslakifundamentalismista on puhuttu kokoomuksen piirissä, onko teillä samankaltaisia ajatuksia?

– Ketkä niitä puhuvat, voivat puhua. Ei minulla ole siihen mitään.

Toimittajat: Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

Lue asiasta lisää tänään 13.12. ilmestyneestä Demokraatista!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE