Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Lindtman: “Hallitus on kohdistanut lukuisan määrän epäoikeudenmukaisia päätöksiä juuri nuoriin”

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ihmettelee vappupuheessaan hallituksen nuoria syrjiviä päätöksiä. Hän kritisoi hallituksen päätöstä asettaa nuorille omat, muita heikommat työehdot.

Demokraatti

Demokraatti

“Hallitus on kohdistanut lukuisan määrän epäoikeudenmukaisia päätöksiä juuri nuoriin. Koulutus- ja opintotukileikkaukset, nuorisotakuun alas ajaminen, työttömyysturvan heikennykset ja työvoimapalveluiden riittämättömyys. Viimeisimpänä suunnitelmat työehtojen heikennyksistä alle 30-vuotiaille ja irtisanomissuojan laskeminen. Lista on pitkä.”

Lindtman listasi neljä isoa uudistusta, joilla Suomi saadaan muutosten tielle ja luottamus palautettua.

“Meidän on nostettava osaamistasoa, uudistettava koulutusta ja panostettava varhaiskasvatukseen, mm. tekemällä toisen asteen koulutuksesta maksutonta, palauttamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus ja kulkemalla kohti maksutonta varhaiskasvatusta.

Kohtalokkaisiin ilmasto- ja ympäristöongelmiin on löydettävä uusia ratkaisuja ja tavoitetasoa ongelmienratkaisussa on nostettava huomattavasti.

Lindtmanin mukaan tukijärjestelmät on uudistettava vastaamaan tätä päivää.

“Uudistetaan perhevapaat SDP:n joustavalla mallilla ja yksinkertaistetaan sosiaaliturvajärjestelmä SDP:n esittämän yleisturva-mallin mukaan.

Lindtmanin mielestä myös työnvälitystä on parannettava. Samalla on rakennettava reilua työelämää ja panostettava uudella tavalla yrittäjyyteen.

“Kohtalokkaisiin ilmasto- ja ympäristöongelmiin on löydettävä uusia ratkaisuja ja tavoitetasoa ongelmienratkaisussa on nostettava huomattavasti.”

Lindtman sanoo puheessaan, että sosialidemokraatit ovat valmiita toteuttamaan uudistukset, jotka lisäävät luottamusta ja uskoa tulevaan.

“Toivon, että omat lapsemme voivat katsoa meitä yhtä ylpeinä kuin me itse katsomme edeltäviä, rohkeita ratkaisuja tehneitä sukupolvia.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE