Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Lindtman: Olisi kaikkien suomalaisten etu, että hallitus selvittää perustuslakiongelmat mahdollisimman nopeasti

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan viikonloppuna Helsingin Sanomille antama haastattelu lakiesitysten perustuslakiongelmista ja siitä syntynyt keskustelu on pysynyt päivän puheenaihe tänään eduskunnassa.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi STT:lle olevansa valmis antamaan selvityksen lainsvalmistelun prosesseista, jos sellainen halutaan.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi asiaa Demokraatille.

– Väitteistä, jotka julkisuudessa ovat olleet – esimerkiksi kotouttamistuesta tai veropakolaisten armahduslaista – on vähintäänkin jäänyt epäselväksi, miten hallitus kunnioittaa perusoikeuksia, ihmisten yhdenvertaisuutta ja perustuslakia. Sen takia olisi nyt tärkeää, että hallitus antaisi tästä asiasta selvityksen eduskunnan edessä. Uskon, että se olisi niin hallituksen, koko Suomen kuin kaikkien suomalaisten etu, että tämä tilanne selkiytettäisiin mahdollisimman nopeasti, Lindtman toteaa.

Lindtman on huolestunut myös Suomi-kuvasta.

– Eihän tämä keskustelu nyt, mikä on käynyt hallituksen toiminnan ympärillä, Yle-tapaukseen kuin nyt oikeuskanslerin vakavaan viestiin liittyen, ainakaan hyvää Suomi-kuvalle tee. Varmasti jää nähtäväksi, mikä vaikutus tällä on, mutta selvää on, että varmaan jokin vaikutus, Lindtman sanoo.

Sipilä kertoi STT:lle jutelleensa asiasta tänään eduskunnan puhemiehen kanssa. Hän sanoi esittäneensä, että selvitys voitaisiin antaa perjantaina tai ensi viikolla.

Lisää aiheesta

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomille, että hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuriakin perustuslaillisia ongelmia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE