Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne: Hallituksen kannattaisi luopua vene- ja moottoripyöräverosta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää hallituksen ajamia veneiden ja moottoripyörien veroja epäonnistuneena. Rinteen mukaan verot ovat haitallisia taloudelle, eikä niillä edes ole ympäristöpoliittisia päämääriä. Esityksen sisältö on epäjohdonmukainen ja vaikuttaa, että verotettavat ajoneuvot on valittu sattumanvaraisesti. Kaiken lisäksi hallitus sanailee verosta julkisesti varsin eripuraisesti.

Rinne muistuttaa, että muiden muassa moottoripyöräilijöiden ja veneilijöiden järjestöt ovat kritisoineet esitystä voimakkaasti. Kritiikki on perusteltua.

– Veroesitykset on suunniteltu harvinaisen huonosti. Verojen keräämisestä aiheutuisi huomattavasti kustannuksia ja samalla aiheutettaisiin hallaa yritystoiminnalle. Onkin mahdollista, että muutosten kokonaisvaikutukset olisivat valtion taloudelle negatiiviset, Rinne sanoo.

Rinteen mukaan hallituksen kannattaisi haudata esitykset. Tarvittaessa lisää verotuottoja voitaisiin kerätä oikeudenmukaisemmin, niin ettei taloudella aiheutettaisi turhaan haittaa.

– SDP:n vaihtoehtobudjetista löytyy useita keinoja verotulojen keräämiseksi tehokkaammin. Esimerkiksi sijoitusvakuutusten verolla voitaisiin kerätä valtion kirstuun jopa kolme kertaa enemmän kuin hallituksen ehdottamilla veroilla, Rinne toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE