Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne myöntää: Olen tehnyt virheitä — “Kyllä minä kuulen sitä kritiikkiä, mitä minua kohtaan on”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ohjeisti voimallisesti SDP:n puoluevaltuustossa puolueväkeä siitä, että mahdollinen puheenjohtajavaali pidetään tällä kertaa asiallisena myös taustajoukoissa.

Kun Rinne nousi SDP:n johtoon vuonna 2014, ehdokkaiden, Rinteen ja Jutta Urpilaisen, kannattajat kävivät kuumaa taistelua sosiaalisessa mediassa.

— En missään nimessä ajattele niin, etteikö vaaliin voisi tulla useampia ehdokkaita. Kyllä minä kuulen sitä kritiikkiä, mitä minua kohtaan on, Rinne sanoi puoluevaltuustossa lauantaina.

Rinteen mukaan kaikki tekevät virheitä, myös hän.

— Esimerkiksi vuonna 2015 eduskuntavaaleissa Ylen viimeinen tentti meni penkin alle. Olin saanut tietää kaksi tuntia ennen, että gallup-kannatus oli romahtanut.

Rinne sanoo pyrkineensä kehittämään omaa mediasuhdettaan. Hän sanoo, että asioista on puhuttava avoimesti niin, ettei arvostelua haudata maton alle.

Rinne kertoi tänään tavoittelevansa jatkoa puheenjohtajana. Rinteen mahdolliset haastajat eivät ole tänään paljastaneet lopullisia aikeitaan. Tuula Haatainen, Tytti Tuppurainen ja Antti Lindtman kertoivat harkitsevansa tilannetta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE