Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne näpäyttää: “Minä kuulisin mieluummin Orpon suusta, mitä – siis jos esityksiä on – hän haluaa tehdä kehittääkseen Suomea”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää valitettavana sitä, että kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo keskittyy tällä hetkellä enemmän muiden haukkumiseen kuin omista esityksistä ja omasta visiosta puhumiseen.

Rane Aunimo

Demokraatti

Rinteen mukaan se on “erittäin sääli, sillä ei Suomea ja tulevaisuutta rakenneta riitaa haastamalla”.

“Minä kuulisin mieluummin Orpon suusta, mitä – siis jos esityksiä on – hän haluaa tehdä kehittääkseen Suomea enkä sitä, mitä Orpo luulee SDP:n tai muiden puolueiden ajavan. Minä puhun SDP:n puolesta ja totean, että me toimimme keskustelun, vuorovaikutuksen ja yhteistyön kautta”, SDP:n puheenjohtaja kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

Haluamme tehdä varhaiskasvatuksesta maksuttoman. Haluamme uudistaa perhevapaat. Ja haluamme uudistaa sosiaaliturvan ja verotuksen.

Rinteen mukaan politiikassa on pohjimmiltaan kyse toivon antamisesta.

“Yksi esimerkki on, että koulutusleikkausten jälkeen Suomen osaaminen on käännettävä nousuun. Menneisyyden politiikasta on siirryttävä tulevaisuuspolitiikkaan. Siihen SDP on sitoutunut.”

Rinteen mukaan SDP haluaa parantaa suomalaisten osaamista ja työllisyyttä nostamalla oppivelvollisuutta niin, että se kattaa koko toisen asteen.

“Haluamme tehdä varhaiskasvatuksesta maksuttoman. Haluamme uudistaa perhevapaat. Ja haluamme uudistaa sosiaaliturvan ja verotuksen.”

Huomenna tiistaina SDP julkaisee oman esityksensä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden teemoiksi.

“SDP on esittänyt selkeät ja modernit keinot tulevaisuusuudistusten tekemiseksi. Me keskitymme tulevaisuuteen ja uudistamiseen.”

Rinne toivookin vähemmän riidanhaastamista ja enemmän yhteistyötä.

“Vähemmän ylimielisyyttä, enemmän nöyryyttä. Siinä on hyvä lähtökohta meille kaikille rakkaan Suomen kehittämiseen.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE