Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne: Sipilä tapasi ay-johtajia SDP:n puoluetoimistolla – ”Yhtäkkiä vaadittiin 100h lisää työaikaa”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pyrki auttamaan hallituksen muodostajana keväällä 2015 toiminutta Juha Sipilää (kesk.) suhteiden muodostamisessa ammattiyhdistysliikkeeseen.

Rinne kertoi asiasta Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa, jossa hän keskusteli politiikan toimittaja Lauri Nurmen kanssa Nurmen uudesta kirjasta Perussuomalaisten hajoamisen lyhyt historia.

Rinne totesi toivoneensa järkeviä suhteita hallituksen ja ammattiyhdistysliikeen välille, että työmarkkinoiden, talous- ja finanssipolitiikan väliset suhteet saataisiin toimiviksi.

– Järjestin puoluetoimistolle tilaisuuden, jossa Juha Sipilä tapasi palkansaajajohtajia. Keskustelussa oli erittäin hyvä henki, nähtiin yhdessä ongelmat, joita pitää lähteä ratkaisemaan. Sipilä painotti keskustelussa, että hän haluaa kuunnella kaikkia osapuolia ja lähteä rakentamaan luottamusta, Rinne sanoi.

Pian ääni kellossa muuttui, ja Sipilä ryhtyi Rinteen mukaan ammattiyhdistysliikkeen yllätykseksi esittämään vaatimuksia.

Syksyn aikana SDP:n kannatus nousi 13,8 prosentista 22,7 prosenttiin.

– Palkansaajaliikkeelle tuli varmaan aika yllättäen se, että yhtäkkiä vaadittiin sataa tuntia lisää työaikaa ilman, että siitä maksetaan lisää palkkaa. Aika äkkiä osoittautui, että se on mahdoton ajatus toteuttaa. Sen jälkeen rakennettiin hallitusohjelma, jossa viiden prosentin palkanalennus palkansaajien puolelta pitäisi jotenkin tehdä. Kun neuvottelut työantajien ja palkansaajien välillä eivät lähteneet palkanalennuksesta kulkemaan, niin hallitus tuli esiin pakkolailla.

Kaavaillut pakkolait koskivat muun muassa sunnuntaityökorvauksien alentamista ja sairausajan palkan muuttamista. Pakkolaeilla, jotka eivät myöhemmin saavutetun kilpailukykysopimuksen vuoksi koskaan toteutuneet, haluttiin puuttua myös lomarahoihin ja lomapäiviin.

– Tämä kaikki johti siihen, että jännite oli tosi kova jo kesän aikana.

Rinne kertoi yllättyneensä itsekin miten Sipilän hallituksen kova linja vaikutti SDP:n kannatukseen.

– Syksyn aikana SDP:n kannatus nousi 13,8 prosentista 22,7 prosenttiin. Nousu oli todella nopea. Näen, että muutoksissa oli kyse siitä, että palkansaajaväestö koki, että nyt heitä on petetty viimeisen kerran tämän hallituksen toimesta.

Rinteen mukaan seurauksena palkansaajaväestöä siirtyi perussuomalaisten takaa SDP:n kannattajiksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE