Kolumnit

Antti Rinne: Suomeen tarvitaan parempaa perhepolitiikkaa

Kari Hulkko
Kari Hulkko
Kari Hulkko

Parin kuluneen viikon ajan Suomessa on puhuttu perheistä, perheen suunnittelusta, syntyvyydestä ja perhepolitiikasta. Tämä on hyvä, sillä paremmasta perhepolitiikasta pitää puhua enemmän.

Samalla on keskusteltu siitä, mikä on poliitikkojen rooli. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Perhesuunnitelmista päättää vain ja ainoastaan ihminen itse. Se on jokaisen ihmisen oma ja vapaa valinta eikä kuulu yhdellekään poliitikolle tai puolueelle. Mutta puolueet voivat poistaa ihmisten perheen perustamiseen liittyviä huolia. Keino siihen on perheiden tukeminen ja perheiden palvelut – siis parempi perhepolitiikka.

Syntyvyys on alentunut viime vuosina merkittävästi. Kehitys on huolestuttava, ja siihen on monia selittäviä tekijöitä. Yksi niistä on se, miten perheen perustamista pohtivat ihmiset kokevat työelämän ja yhteiskunnan suhtautumisen heihin. Yhteiskunnassa ja työelämässä on paljon vanhentuneita ja epätasa-arvoisia rakenteita, jotka vaikuttavat ihmisiin. Palkkaerot ovat konkreettinen esimerkki epäkohdista, jotka pitää korjata.

On täysin kestämätöntä, että naisten palkka on viidenneksen pienempi vain siksi, että on nainen ja synnyttää lapsia.

Tutkimukset osoittavat, että naisten ja miesten ura- ja palkkakehitykset irtaantuvat toisistaan silloin, kun ensimmäinen lapsi syntyy perheeseen. On täysin kestämätöntä, että naisten palkka on viidenneksen pienempi vain siksi, että on nainen ja synnyttää lapsia. Palkkaero kasvaa työuran edetessä, ja sen vaikutus eläkkeeseen on dramaattinen. Ymmärrän hyvin naisia, jotka miettivät nykyisessä tilanteessa omaa tulevaisuuttaan.

Monet nuoret aikuiset miettivät myös, riittävätkö rahat lapsen synnyttyä. Monen työuran alku menee pienellä palkalla, toisilla ovat opinnot kesken. Päätöksiin vaikuttaa pelko siitä, etteivät edes yhteiset tulot riitä perheen uuden tulokkaan tarpeisiin. Nollatuntisopimukset, määräaikaiset työsuhteet, yt-neuvottelut ja pienet palkat työsuhteen alussa estävät usein edes säällisen vuokra-asunnon hankkimisen, lapsesta puhumattakaan.

Syntyvyyden lasku on tosiasia. Yhtä tärkeä tosiasia on se, että kaikki eivät voi valita.

Kun arki on täynnä epävarmuutta, huolet ovat aiheellisia ja ymmärrettäviä. Niihin on kuitenkin mahdollista puuttua poliittisilla päätöksillä, jotka poistavat epävarmuutta ja lisäävät yksilön vapautta tehdä haluamiaan valintoja.

Syntyvyyden lasku on tosiasia. Yhtä tärkeä tosiasia on se, että kaikki eivät voi valita.

Olen hyvin läheltä kokenut, miten kipeä ja raastava paikka on, kun pari haluaa lasta, mutta sairaus estää lapsen saamisen. Toivon, että lapsettomuuden syiden tutkimus löytää näiden tilanteiden korjaamiseksi entistä paremmin ratkaisuja. Adoptioprosessien kehittäminen on myös osaratkaisu lapsettomuuden tuskaa helpotettaessa. Maapallolla on paljon lapsia, jotka tarvitsevat rakastavia vanhempia.

On myös ihmisiä, jotka syystä tai toisesta haluavat elää ilman lapsia tai eivät halua lapsia nykyisen kaltaiseen maailmaan. Heillä on täysi oikeus itse päättää valinnastaan ja sitä meidän kaikkien pitää kun­nioittaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat