Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Anttila aloittaa yt-neuvottelut Kodin Ykkösissä

Anttila aloittaa yt-neuvottelut Kodin1-tavarataloissa. Yhtiön mukaan tavaratalot ovat olleet viime vuosina tappiollisia ja siksi niiden toimintaa arvioidaan uudelleen.

Neuvottelut koskevat 531 henkilöä yhdeksässä tavaratalossa sekä keskusyksikössä. Arvioitu henkilöstövaikutus on enintään 300 henkilöä, joille pyritään löytämään uusia tehtäviä yhtiön muista toiminnoista.

Kesko myi Anttilat pääomasijoittaja 4K Investille reilu vuosi sitten. Jatkossa omistaja suunnittelee keskittyvänsä vain Anttila-tavarataloketjun ja verkkokaupan kehittämiseen.

Toimitusjohtaja Markus Roschel kertoo tiedotteessa, että esimerkiksi sisustustuotteiden valikoimaa aiotaan kehittää Anttiloissa sekä verkossa.

Mahdollisuutta muuttaa Kodin1-tavarataloja Anttiloiksi selvitetään.

Yhtiön mukaan ainakin Helsingin Kaisaniemen Kodin Ykkönen aiotaan muuttaa Anttilaksi syksyn kuluessa.

Anttila-tavaratalojen määrä kasvaa tulevien kuukausien aikana 30:een.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE