Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Apteekkariliitto: Joditabletteja ei ole tarpeen hamstrata – ryntäys oli heti hurjaa

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Suomen apteekkariliitto muistuttaa, että akuuttia kiirettä joditablettien hankkimiseen ei ole.

Demokraatti

Demokraatti

Sosiaali- ja terveysministeriö päivitti tänään ohjeen lääkejodin käytöstä säteilyvaaratilanteessa. STM suosittelee 3-40-vuotiaille ja raskaana oleville omaehtoista varautumista ja joditablettien hankkimista.

Yksi 10 joditabletin pakkaus riittää usealle ihmiselle ja 40 vuotta täyttäneet eivät tarvitse niitä ollenkaan.

Apteekkariliiton mukaan apteekkien varastot ovat tilapäisesti loppu, mutta lisää jodivalmisteita saadaan apteekkeihin lähiaikoina.

“Kannattaa aluksi tarkistaa, löytyykö kotoa voimassa oleva joditablettipakkaus”, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler neuvoo tiedotteessa.

Esimerkiksi apteekkikonserni Yliopiston Apteekin (YA) jodivarastot myytiin tänään käytännössä loppuun sosiaali- ja terveysministeriön julkaistua päivitetyn lääkejodisuosituksensa, YA:n farmaseuttinen johtaja Kati Vuorikallas kertoo.

-  Verkkoapteekista jodia saattaa löytyä vielä jonkin verran. Lääkejodin kysynnässä on tänään ollut aivan poikkeuksellinen piikki.

Lisää aiheesta

RUUHKA ON OLLUT kova myös verkkokaupassa, jonka kävijämäärät ovat tänään olleet Vuorikallaksen mukaan suuret. Se on aiheuttanut nettisivujen hidastumista ja hetkittäin jopa kaatumista.

Vuorikallas sanoo, että Yliopiston Apteekilla on tätä päivää ennen ollut varastossa “normaalia kulutusta” vastaava määrä jodia. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon jodia tänään on myyty, hän ei osaa sanoa.

Jodin ostorajoitukset, kaksi kappaletta kymmenen tabletin pakkauksia tai yksi isompi pakkaus, otettiin Yliopiston Apteekeissa käyttöön jo tänään. Siten turvataan se, että mahdollisimman moni saa jodia, Vuorikallas sanoo.

Nyt jodivarastoja pyritään Vuorikallaksen mukaan täydentämään.

-  Meille on tulossa pieniä eriä joditabletteja, mutta tarkempi aikataulu ei ole tässä vaiheessa tiedossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE