Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ärähdys vapaamatkustajille: “Jos etuja kerta pidetään niin tärkeinä, niin miksi ei itse kuuluta liittoon?”

Myös järjestäytymättömät nauttivat mielellään liittojen neuvottelemista eduista IT-alalla, selviää Yleisten toimihenkilöiden YTN:n Tietotekniikan palvelualan ja Tietoala ry:n kyselystä.

Demokraatti

Demokraatti

Jopa 76 prosenttia liittoihin kuulumattomista työntekijöistä piti yleissitovuutta melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Lisäksi työehtosopimukseen kirjattuja etuja arvostettiin suuresti myös järjestäytymättömien keskuudessa.

Kyselyn teettäjät yllättyivät, miten tärkeänä järjestäytymättömätkin pitävät yleissitovuutta ja liittojen neuvottelemia etuja.

– He maksattavat edunvalvontansa liittoihin kuuluvilla kollegoillaan, mutta nauttivat mielellään sen työn tuottamista hedelmistä. Jos etuja kerta pidetään niin tärkeinä, niin miksi ei itse kuuluta liittoon? Tutkimuksesta ei selviä onko kyse tietämättömyydestä vai itsekkyydestä, YTN Tietotekniikan palvelualan vastaava asiamies Björn Wiemers ihmettelee.

“Työntekijöille on monesti epäselvää, mitkä edut ovat liittojen neuvottelemia.”

Alan järjestäytymättömät työntekijät pitivät liittojen neuvottelemista eduista melko tärkeinä tai erittäin tärkeinä muun muassa sairausajan palkkaa (yli 85% vastaajista), kolmen kuukauden palkallista äitiysvapaata (76%), lomarahaa (75%) sekä yhden viikon palkallista isyysvapaata (74%).

– Uskon, että työntekijöille on monesti epäselvää, mitkä edut ovat liittojen neuvottelemia ja mitkä tulevat lainsäädännöstä. Työehtosopimuksessa sovittuja etuja pidetään itsestään selvinä ja niiden kuvitellaan tulevan työlainsäädännöstä, Tietoalan puheenjohtaja Jyrki Kopperi epäilee.

Lisää aiheesta

Hän arvioi, että jos palkansaajapuolen neuvottelemat edut koskisivat vain järjestäytyneitä työntekijöitä, ammattiliiton jäsenyyttä arvostettaisiin ihan eri tavalla.

Kyselyyn vastasi yli 800 IT-alan ammattilaista, joista 11 prosenttia ei kuulunut ammattiliittoon.

YTN Tietotekniikan palveluala ja Tietoala neuvottelevat alan työehtosopimuksen. Ne edustavat yhdessä työntekijöitä, jotka kuuluvat esimerkiksi Insinööriliittoon, Tekniikan akateemiset TEKiin ja Tradenomiliittoon. Työnantajia neuvotteluissa edustaa Teknologiateollisuus. Yleissitovuuden vuoksi myös järjestäytymättömät työnantajat noudattavat työehtosopimusta.

Alalla työskentelee lähes 60 000 henkilöä esimerkiksi ohjelmistokehityksen ja -konsultoinnin, palvelin- ja tietokantaratkaisujen, mobiilisovellusten, pelisuunnittelun ja -tuotannon sekä virtuaalitodellisuuden ja keinoälyn parissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE