Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Arctic Monkeysin keikkaa edelsi tungos ja jopa yli 15 vuoden odotus – mutta sen jälkeen osasi harmitella ainoastaan, että festarikeikat ovat niin lyhyitä

Painostava tungos, utuinen loungemusiikki, tyhjä lava, jota koristaa ainoastaan takaseinään kiinnitetty, suurin, erillisin kursiivikirjaimin kirjoitettu “Monkeys”. Pitkäaikaisimmille faneille yli 15 vuoden odotus. Edellä ennakkoasetelmat Flow-lauantain päälavan viimeiselle keikalle, brittiläisen rockyhtye Arctic Monkeysin Suomen ensiesiintymiselle pimenevässä elokuisessa illassa. 

TOPI JUGA

Demokraatti

Toisin kuin perjantain nimellisen pääesiintyjän, jenkkiläisen rnb- / raptähden Lauryn Hillin kohdalla, Monkeysin saapumista lavalle ei tarvinnut odottaa dj-tunnelmannostattajan soittaessa klassikkoja yleisön innon jo laskiessa. Kellon iskiessä minuutilleen 22:30, punaiset spotlightit rävähtivät päälle ja nelihenkinen yhtye astui esiin. 

Ennen keikkaa oli kuitenkin vaikea tietää, mitä odottaa. 2000-luvulla räväkästä ja riffintäytteisestä, ehkäpä eniten post punkia ja indierockia yhdistelevänä yhtyeenä tunnetuksi tullut Monkeys on muuttanut vuosien saatossa tyyliään aina vain viettelevämpään suuntaan.

Yhtyeen viimeisin albumi, kuluvana vuonna ilmestynyt Tranquility Base Hotel & Casino ja sen musiikki synnyttivätkin jopa pienen shokin. Romuluisen rockin sijasta levyä kuunnellessa mieleen piirtyy tuhmuutta huokuva, verenpunaisella sametilla verhoiltu 1920-luvun hotellin baarisiipi, missä leijailevan savun keskellä Alex Turner laulaa vanhanajan mikrofonin lävitse entistäkin intensiivisempää (jos se edes on mahdollista) laahaavaa ja hidasta, mutta silti mukaansatempaavaa loungerockia.

Flowssa nähtiin ennen kaikkea menevä rockkeikka.

Jos joku oli ennättänyt pelästyä brittiyhtyeen tekemää muutosta, hän sai kuitenkin hengähtää Suvilahdessa nopeasti: Flowssa nähtiin ennen kaikkea menevä rockkeikka, jonka tempo säilyi erinomaisesti eri aikakausien tyylivaihteluista huolimatta. Jo ensimmäisenä kappaleena uutuslevyltä kuullun Four Out of Fiven jälkeen siirryttiin poikkialbumityyliseen tykitykseen – ja vaihtelu synnytti ongelmien sijaan ennemminkin kutkuttavaa jännitystä.

Yleisö ryhtyi hytkymään ja pomppimaan viimeistään kolmannen kappaleen kohdalla. Brianstorm kajahti ilmoille raivokkaalla kitarariffillä ja valoshowlla sekä päättyi melkein jazzmaiseen rumpusoolon. Jos elettäisiin aikaisempia vuosikymmeniä ja tilaa olisi ollut riittävästi, olisi varmasti nähty vapautunutta pogoamista.

Lisää aiheesta

Yhtyeen laulaja ja keulahahmo Alex Turner kera lasiensa. Kuva: Flow Festival / Riikka Vaahtera

Yhtyeen keulahahmo Turner esiintyi lavalla itsevarmasti siilitukassaan ja tuuheissa Hunter S. Thompson ­­-henkisissä laseissaan, kuten yleisön seasta niitä kuulin kuvailtavan. Hänen persoonallinen äänensä ja vetovoimansa, johon myös Monkeysin suosio on nojannut, kuului ja näkyi. Musiikista pystyi nauttimaan. 

Ja tähän myös yhtye luotti. Välispiikkejä ei kuultu, vaikkakin joidenkin kappaleiden nimet lausuttiin juuri ennen ensimmäisiä sointuja. Väkinäisiä, muilla keikoilla kuultuja ”Helsinki” ja ”Flow Festival what’s up” -huutoja ei olisi edes toivonut. 

Monikymmentuhatpäinen yleisö lauloi innokkaimmin mukana vuonna 2013 julkaistun AM-albumin Do I Wanna Know, Arabella ja Why’d You Only Call Me When You Are High? -hittien aikana. Tämä sopi etenkin Monkeysin tuotantoon juuri 2010-luvun alussa tutustuneille. 

Ilmoille kajahti vuonna 2006 julkaistun esikoisalbumin hittibiisi, kaikenlaisten indiejuhlien tunnuskappale.

Suurimmat bileet nähtiin kuitenkin ehdottomasti hieman keikan puolivälin jälkeen. Suoraan uusimman albumin nimikkokappaleen venytetyn loppurutistuksen jatkeeksi ilmoille kajahti vuonna 2006 julkaistun esikoisalbumin hittibiisi, kaikenlaisten indiejuhlien tunnuskappale I Bet You Look Good On The Dance Floor. Hetken aikaa jopa päälavan edessä olevan aidatun alueen laitamilla tuntui kuin olisi ollut keskellä pittiä kitarariffin pauhatessa ja oluen lentäessä.

Ilma tihkui odotuksesta hetkeä ennen keikkaa. Kuva: Flov Festival / Samuli Pentti

Some-palvelu Jodelin mukaan bändi oli edellisenä iltana nähty keulahahmoineen riehaannuttamassa Helsingin Annankadulla sijaitsevaa ”hikidiskoa”, Bar Loosea. Mene ja tiedä väitteen todenmukaisuudesta, mutta lavalla yhtye ei ainakaan näyttänyt merkkejä mahdollisesta edellisestä illasta: intohimon ja tunteen saattoi aistia kappale kappaleelta.

18 biisin setti soljuikin vauhdilla ja klo 23:46 Turner heitti lentosuudelman mustalle yötaivaalle yhtyeen poistuessa lavalta piinallisen pitkältä tuntuneeksi ajaksi. Viikonlopun aikana ei muilla keikoilla encoreita ollut näkynyt, joten ainakin allekirjoittanut ennätti jo sadatella turhautuneena lavalle ilmestyneitä roudareita. 

Lopussa kuitenkin kiitos seisoo. Kun yleisön koillisnurkassa oltiin ehditty viritellä epätoivoissa apuun jopa pyhiä henkiä Islannin jalkapallomaajoukkueen faniryhmän lanseeraamaaan HU-fanihuudon avulla, Arcitc Monkeys nousi lavalle vielä kertaalleen saattaakseen yleisön euforiseen loppurytistykseen. Kahden hartaamman vedon jälkeen Turner ottikin yleisönsä johdattamalla viimeisenä kappaleena ilmoille tunnetun, joskaan ei ehkä yhtyeen vivaihteikkaimman R U Mine? -kappaleen. Yhtä kaikki, party was on.

 Lavan pimennyttyä ja vellovan ihmismassan seassa kokematon kulttuurikirjoittaja osasi harmitella ainoastaan sitä, että festarikeikat ovat niin lyhyitä. 

KONSERTTIARVOSTELU: Arctic Monkeys Flow Festivaaleilla

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE