Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Arkkipiispan vaaliin ei ilmaantunut lisää ehdokkaita – ratkaisu on 1 525 henkilön käsissä

SDP:n kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola on ehdolla uudeksi arkkipiispaksi.

Arkkipiispan vaalin ehdokasasettelu päättyi tänään. Vaalissa on mukana viisi ehdokasta. Ehdokkaat ovat lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (1957) (kuvassa), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (1963).

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli hyväksyy ehdokkaat ja arpoo ehdokasnumerot 13. joulukuuta.

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8. helmikuuta. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken torstaina 1. maaliskuuta.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa.

Ensimmäisellä kierroksella järjestetään kolme vaalipaneelia. Ensimmäinen paneeli on Turussa kauppakeskus Skanssissa 13. joulukuuta. Seuraava paneeli on Porissa kauppakeskus Puuvillassa 16. tammikuuta. Helsingissä Sanomatalon mediatorilla järjestetään paneeli 1. helmikuuta.

Mahdollisen toisen kierroksen paneeli on 16. helmikuuta Turussa Turun tuomiokirkossa.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1 525 henkilöllä.

Lisää aiheesta

Turun arkkihiippakunnan äänioikeutettujen äänten painoarvoa vähennetään vaalin tulosta laskettaessa, jotta muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon vaikutus arkkipiispan vaalissa on vahvempi.

Vuodesta 2010 alkaen arkkipiispana toiminut Kari Mäkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ensi vuonna 1. kesäkuuta. Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa 2018.

Ehdokkaille avataan sivut evl.fi-palvelussa keskiviikkona 29. marraskuuta. Sivuille tulee jokaisesta ehdokkaasta muun muassa esittelyvideo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE