D-analyysit

Armeija tekee suomalaisen: Siellä on miestä ja naista, mustaa, valkoista ja eri ruskean sävyjä

Wilma Hurskainen
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Wilma Hurskainen
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Wilma Hurskainen
Kolumnit

Rane Aunimo

Toimituspäällikkö

Talvisodan päättymisestä tuli viime viikolla kuluneeksi 78 vuotta. Noiden 105 päivän aikana Suomen osoittama uskomaton periksiantamattomuus hämmästytti aikanaan koko maailmaa. Ja syystä.

Meille uussuomalaisille koko legendassa on paljon opittavaa. Se opettaa jotain paitsi täällä kasvaneen kansan hiljaisesta sinnikkyydestä, myös siitä, miksi tässä itsenäisyydestään kovan hinnan maksaneessa maassa joillakin on vaikeaa ymmärtää nykypäivän pakolaisuutta. Eiväthän hekään paenneet, vaan olivat valmiita uhraamaan kaikkensa.

Jo varhaisessa vaiheessa tänne tuloni jälkeen oivalsin, millainen aikuistumisriitti inttiinmeno pojille täällä on.

Suomen menestystarinan ainutlaatuisuutta muistellessa unohtuu kuitenkin helposti juuri se, kuinka ainutlaatuinen se on. En keksi montaa maata, joilla olisi ollut vastaavanlaisessa tilanteessa onnellinen loppu. Hyvin erilainen oli myös tilanne, jossa sotaan tuolloin jouduttiin, kun vertaa niihin, mistä tänne on paettu.

Tänään se vihollisista suurin tuleekin entistä useammin omasta kansasta eikä ulkoapäin. Tarinat vielä vanhuusvuosinaankin painajaisissaan huutavista papoista ovat sellaisia, joihin moni pakolainen pystyy samaistumaan turhankin hyvin.

Jo varhaisessa vaiheessa tänne tuloni jälkeen oivalsin, millainen aikuistumisriitti inttiinmeno pojille täällä on. Se tekee heistä sanonnan mukaan miehiä, mutta myös antaa ne valmiudet, joiden turvin he tarvittaessa maataan puolustavat. Minulle oli alusta saakka selvää, että halusin mukaan.

Ei (vain) siksi, että pääsisin jakamaan inttijuttuja, vaan siksi, että halusin osoittaa kiitollisuuttani toisesta mahdollisuudestani ja näyttää, että olin valmis uuden kotimaani vuoksi siihen, mihin kaikki muutkin.

Armeijaan lähettävät lapsensa niin Mattien kuin Muhammedien vanhemmat.

Sain kuitenkin kansalaisuuden niin myöhään, että olin jo ylittänyt asevelvollisuusiän. Kyllä minä yritin perään soitella ja tarjota palveluksiani, mutta lopulta minulle sanottiin, että kyllä he sitten soittavat, jos tarve tulee.

Siksikin sydäntäni lämmittää aina nähdä viikonlopun päätteeksi lomaltapaluuseen valmistautuvien varusmiesten joukko. Se näyttää nyt aika erilaiselta kuin silloin yli 20 vuotta sitten. Armeijan muuttuvat kasvot heijastavat osaltaan Suomen väestön muuttuvia kasvoja. Siellä on miestä ja naista; mustaa, valkoista ja eri ruskean sävyjä.

Armeijaan lähettävät lapsensa niin Mattien kuin Muhammedien vanhemmat, valmiina olemaan hädän tullen ylpeästi osa sitä perinnettä, jolle tämä maa on rakennettu. Maata puolustetaan, viimeiseen mieheen.

Tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa viettävän armeijan slogan on ”maanpuolustus kuuluu kaikille”. Ja niin se onkin. Itse en voi ymmärtää, miksi kenelläkään olisi erityisvapauksia tuon suhteen. Tarpeen tullen siellä rintamalla puolustetaan myös heidän kotimaataan.

Ehkäpä armeijassa on kyse enemmästäkin kuin vain ”mieheksi” tulemisesta?

Minä en koskaan saanut soittoa sieltä armeijasta, mutta nyt kesällä sinne menee nuorin veljeni. Eikä mene enää montaa vuotta, kun siellä bussin vieressä kyynelehdimme minä ja vaimoni meidän poikiemme (ja kukaties tytönkin!) lähtiessä suorittamaan kansallisvelvollisuuttaan.

Tunnen heidän puolestaan niin suurta kiitollisuutta asioista, joita he eivät vielä osaa edes käsittää. Siitä, ettei heidän ole elämänsä aikana tarvinnut nähdä sotaa. Siitä, että rauha ja oikeusvaltio ovat jotain, jossa he ovat saaneet kasvaa pitäen sitä itsestäänselvyytenä. Ehkäpä armeijassa on kyse enemmästäkin kuin vain ”mieheksi” tulemisesta? Ehkä se on se tulikaste, joka tekee kaikista suomalaisia miehiä?

Vaikka en armeijaan itse koskaan päässytkään, aion pitää huolen siitä, että lapseni eivät koskaan unohda sitä kallista hintaa, joka tästä kaikesta on maksettu ja sitä kovaa työtä, jonka ansiosta tämä maa nousi koko maailman huippuihin vain muutamien vuosikymmenien aikana. Kuunnellessani (kateellisena) heidän inttijuttujaan…!

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat