Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Arvio Circo Aereon uutuudesta: Kinema hämää silmää ja ihastuttaa taidokkuudellaan

Circo Aereon panos loppumetreillään oleviin Suomen 100-vuotisjuhliin on yhteistyössä Tukholman Suomen-instituutin kanssa toteutettu sirkusesitys Kinema, joka sai kantaesityksensä lokakuun alussa Tukholmassa. Suomen ensi-ilta oli Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

Kinema on Circo Aereon perustajan ja suomalaisen nykysirkuksen pioneerin Maksim Komaron ohjaama. Latinankielinen sana kinema tarkoittaa liikettä ja myös elokuva-sana pohjaa siihen.

Nämä molemmat näkyvät esityksessä, onhan koko sirkustaide jatkuvaa ihmisten tai esineiden liikettä. Ja myös silmän, jota taitavasti hämätään.

NYKYSIRKUS

Circo Aereo, Espoon kulttuurikeskus Louhisali

Kinema

Ohjaus ja konsepti Maksim Komaro – Videot Kallee Nio – Valot Juho Rahijärvi – Ääni Tuomas Norvio – Puvut Kristina Nováková Záveská –  Lavastus Maksim Komaro, Kalle Nio, Juho Rahijärvi ja Katrine Hǿyberg – Esiintyjät Karolina Aamås, Lisa Angberg, Karyna Saarela, Vellu Saarela, Onni Toivonen

Se tulee esiin ennen kaikkea Kalle Nion videoissa, jotka luovat odottamattomia ja ällistyttäviä illuusioita. Sirkustaiteilijan jättikokoisessa päässä liikkuvat niin silmät kuin korvatkin ja akrobaatin raajat näyttävät venyvän loputtomiin. Nämä ja moni muu esityksen kohtaus vaativat esiintyjiltä millin- ja sekunnintarkkaa suoritusta, jotta kaikki onnistuu.

Nykysirkuksessa on jo jonkin aikaa ollut vallalla tietynlainen uusvanhahtavuus. Tarkoitan sillä tarkoituksellisen yksinkertaista visuaalista ilmettä ilman kimallusta sekä päällepäin yksinkertaisilta näyttäviä numeroita, joissa on viittauksia sirkuksen varhaisvaiheisiin.

Kun tähän lisätään Komaron kekseliäs mielikuvitus ja hieman vino huumori, tuloksena on esitys, jossa on taukoamatta pieniä yllätyksiä ja jotenkin unenomaista tunnelmaa.

Sirkusprinsessa Lisa Angbergin hevonen onkin kahdella tasapainoskootterilla kontallaan oleva ihminen. Elävää räsynukkea (Karyna Saarela) riepotellaan köysien varassa maassa ja ilmassa aivan uskomattomiin asentoihin. Onni Toivonen jongleeraa keilojen lisäksi myös riikinkukon sulilla ja taistelee huikeasti trikkaavan akrobaatti Vellu Saarelan kanssa. Jättimäisessä hameessaan ilma-akrobaatti Karoline Aamås lentelee sulavasti neljästä köydestä toiseen.

Esityksessä ei ole varsinaista juonta, vaan numerot seuraavat toisiaan löyhällä logiikalla. Lopulta palataan alun ihmispyramidiin.

Kinema on yhteen hitsautuneen esiintyjäryhmän hieno matka, jossa katsoja nauttii esiintyjien rennosta läsnäolosta ja monipuolisista taidoista.

Annikki Alku

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE