Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Arvio Cirko-festivaalin kolumbialaisesityksestä: Rento ja taitava sirkusshow

Circolombian sirkusshowssa musiikki ja tanssi oli temppujen rinnalla merkittävässä osassa, joten meno oli letkeää kuin katubileissä.

Sunnuntaina päättyvän Cirko-festivaalin päävieras on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä esiintyvä Circolombia esityksellään “Acéléré”.

Ryhmän juuret ovat Kolumbiaan vuonna 1997 perustetussa Cirko Para Todos -sirkuskoulussa, josta myöhemmin tuli Kolumbian kansallinen sirkuskoulu. Suurin osa ryhmän esiintyjistä on koulun kasvatteja ja sen taiteellisena ja luovana johtajana toimii Felicity Simpson, joka kuuluu myös sirkuskoulun perustajiin.

Acéléré on ensimetreiltään lähtien kunnon show, jossa sirkustaitojen ohella yhtä merkittävässä roolissa ovat musiikki ja tanssi. Omien sirkustemppujensa lisäksi jokainen sekä räppää että tanssii. Meno on rentoa ja letkeää kuin katubileissä. Yleisön kanssa flirttaillaan ja pidetään hauskaa.

SIRKUS

Cirko-festivaali

Kansallisteatteri

Circolombia: Acéléré

Taiteellinen ja luova johtaja Felicity Simpson – Valot James Loudon

Sirkusosuudet keskittyvät ilma-akrobatiaan. Ja useita vau! -henkäyksiä ne yleisöstä nostattavatkin, sillä kaikki temput eivät ole niitä tavanomaisimpia.

Aluksi kaksi naista ja yksi mies taiteilevat kolmistaan vertikaaliköysillä, mutta huikein köysitemppu on kun mies ja nainen roikkuvat korkeuksissa pitäen toisistaan kiinni vain hampaidensa välissä olevalla köydellä.

Painovoimaa uhmaa myös se pariakrobatiatemppu, jossa miehen otsallaan kannatteleman jättimäisen renkaan varassa nainen tasapainoilee monimutkaisissa asennoissa.

Vauhtia ja rämäpäisyyttä on sekä kolmen miehen vipulautahypyissä että kahden miehen olallaan kannattelemalla pitkällä pehmustetulla laudalla tehdyissä ilmakuperkeikoissa. Yhtä huikea on myös köysitrapetsinumero, jossa nainen heittäytyy vauhdissa köyden varaan riippuen siinä kiinni välillä vain jalkaterillään.

Erittäin mielelläni kertoisin näiden loistavien sirkustaitelijoiden nimet, mutta kuka mitäkin tekee ei selviä käsiohjelmasta. Ymmärrän, että se on tietoinen ratkaisu, joka korostaa neljätoistajäsenisen ryhmän ensemble-luonnetta, jossa jokainen on yhtä tärkeä.

Ensi kertaa Suomessa vierailevan Circolombian Acéléré on hengästyttävä sirkuskonsertti, jossa saa täysin rinnoin nauttia upeasta osaamisesta ja hyvästä menosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE