Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Arvio: Kolme maailmanloppua – ”Tällaista proosaa ei Suomessa juuri julkaista”

Perttu Saksa
Pienet asiat paisuvat Erkka Mykkäsen kirjassa suuriin mittasuhteisiin.
KIRJA:
Erkka Mykkänen:
Kolme maailmanloppua
WSOY 2015, 86 s.
Erkka Mykkäsen (syntynyt 1988) esikoisteoksessa ei ole mitään ylimääräistä. Lyhyistä novelleista koostuva Kolme maailmanloppua on vain 86 sivun mittainen. Se on kirjalle eduksi, sillä sen viehättävät tarinat eivät toimisi pidemmässä muodossa. Huolellisen toimitustyön ansiosta Mykkäsen teksteihin on kuitenkin saatu imua.

Mykkäsen tapa kirjoittaa tuo sisällöllisesti ja tyylillisesti mieleen Mikko Rimmisen, mutta on silti selkeästi hänen omansa. Kolmen maailmanlopun tarinoiden asetelmat ovat yhtä aikaa outoja ja uskottavia, tärähtäneitä ja kytköksissä oikeaan maailmaan: ”Mies oli juuri noussut raitiovaunuun, kun Krista Kosonen astui sieltä alas. Meikittä ja siksi häikäisevänä, ujon tietoisena tunnettuudestaan, värikäs paksu villaliina siron kaulan ympärillä.”

Kolmessa kertomuksessa pääosassa on näyttelijä Krista Kosonen. Nimetön mies ja Kosonen mieltyvät toisiinsa, kunnes jälkimmäinen paljastuu kokonaan kuvitelluksi. Sanomana on, että vaikka todellisuus ei ole kuvitelmien veroinen, jälkimmäiseen ei kannata tuudittautua. Mykkänen varioi samaa asetelmaa muuallakin kirjassa. Hänen henkilöillään on vaikeuksia löytää paikkaansa, mikä johtaa vaikeuksiin ja huvittaviin käänteisiin.

Pientä ja suurta

Pienet asiat paisuvat Kolmessa maailmanlopussa suuriin mittasuhteisiin. Novellit edustavat siinä mielessä maagista realismia, että kaikki on niissä mahdollista, eikä oudoinkaan käänne yleistunnelman huomioiden yllätä. Mukana on väkivaltaisiakin hetkiä. ”Kevät”-nimisessä novellissa putoavat jääpuikot lävistävät pihalla polttavienkasvot. Heidät löydetään seuraavana aamuna kummallisiin asentoihin jähmettyneinä.

Mykkänen käsittelee vaikeita aiheita, kuten koulukiusaamista ja parantumatonta sairautta, mutta keventää niitä absurdismilla ja vertauskuvallisuudella.

”Kevät” on Mykkästä raadollisimmillaan. Hänen tarinansa ovat aikuisten satuja, vaikka niissä ei ole satunnaista väkivaltaa lukuun ottamatta mitään kovin kauheaa. Tarinat myhäilyttävät ja saavat miettimään syntyjä syviä: ”Nuorimies ajoi autolla kohti mummolaansa. Hän aikoi rakentaa sukunsa maatalon läheiselle joutomaalle bunkkerin maailmanloppua varten.” (s. 40)

Erityismaininta kuuluu graafikko Markus Pyörälän Kolmeen maailmanloppuun tekemälle kauniille kannelle. Se saa Mykkäsen kirjan erottumaan muista ja tekee oikeutta sen erityisyydelle. Tällaista proosaa ei Suomessa juuri julkaista. Kolmen maailmanlopun suurimmat ansiot ovat tyylissä. Teksti on hyvää silloinkin, kun sisältö ei vakuuta: ”Mutta aina hän palasi takaisin kadulle, sateeseen ja kotiinsa. Siellä hän söi elintarvekaupasta ostamiaan einesvalmisteita, joilla lykkäsi kuolemaansa.”

Ilahduttavia oivalluksia

Kolme maailmanloppua on täynnä ilahduttavia kielellisiä oivalluksia, kuten kohdassa, jossa puhutaan pahvikahveista. Osa novelleista on erinomaisia, suurin osa kohtalaisia. Vain yksi niistä on kokeellinen, ja sekin vain siksi, että se on käännetty arabiaksi. Sen osaajia ei Suomesta montaa löydy. Arabiannos ei ole keneltäkään pois, mutta ketä se toisaalta palvelee? Novellien omalaatuisuus ilmenisi myös ilman tällaista osoittelua.

Mykkänen käsittelee vaikeita aiheita, kuten koulukiusaamista ja parantumatonta sairautta, mutta keventää niitä absurdismilla ja vertauskuvallisuudella. Hälyttimet alkavat huutaa kiusaamisen aikana ja syöpädiagnoosi saa miehen sotkemaan bussien istuimia aforismeilla. Näin herkästi Mykkänen kirjoittaa vanhenemisesta ja kuoleman läheisyydestä: ”Astuessaan veneeseen heidän mielensä olivat rauhalliset ja alastomat kehonsa saunan lämmittämät, mutta silti he tunsivat yllään huolen auran. Ehkä siksi, että heidän hengityksensä höyrysivät vasten yötä ja taakseen jäävien rannan puiden lehdissä oli jo pieniä, keltaisia laikkuja.”

Kirjan henkilöt ovat toisilleen vieraita. Heidän on vaikea saada toisiinsa yhteyttä. Tarpeekseen saatuaan he yleensä joko eroavat tai katoavat maan päältä. Vertauskuvat ovat hieman liian ilmeisiä, mutta koska tarinat loppuvat nopeasti, itsestäänselvyydet eivät yleensä haittaa. Myös arvoituksellisista kertomuksista pääsee nopeasti jyvälle.

Nokkela esikoinen

Pieni osa kirjan novelleista ei puolusta paikkaansa. Pikkupojan käymäläkäynnistä kertova ”Kakatti” on kummallinen ja turha. Sama pätee muutamaan muuhunkin tarinaan. Etenkin lopusta löytyy hapuilua ja tyhjäkäyntiä. Esimerkiksi ”Meri”-novelli polkee paikoillaan: ”Nainen on jo uuvahtamaisillaan, kun punainen soutuvene, kuin uusi, sattuu miehen silmään. He käyvät kyytiin ja lähtevät vesille. Mies ottaa kurssin ja alkaa soutaa pitkin, rauhallisin, vankoin vedoin. Vanha nainen istuu perätuhdolla ja kääntelee päätään verkkaisesti silmiään räpytellen.”

Kolme maailmanloppua on nokkela. Tämä on kehu ja moite, sillä nokkeluus johtaa välillä sisällöttömyyteen ja turhaan kikkailuun. Mykkänen on intohimoinen stand up -koomikko. Tämä näkyy hänen novelliensa painotuksissa. Hauskojen anekdoottien ja kevyiden tunnelmapalojen keskeltä saa etsiä todellista ainesta. Sitä kyllä löytyy, eikä Kolme maailmanloppua siten ole esikoisteokseksi hassumpi.

Esa Mäkijärvi

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE