Kirjallisuus

Arvio: ”Kosovon härkä” Shefki Kuqi avautuu camp-hahmostaan, arvostelee Antti Muurista ja kehuu Pasi Rautiaista: ”Hänen visionsa ja tahtotasonsa olivat vertaansa vailla”

Lehtikuva
Lehtikuva

Atomivoimala, Kosovon härkä, Sheriffi… rakastetuilla jalkapalloilijoilla on monta lempinimeä.

Balkanilla syntynyt Shefki Kuqi (s. 1976) nousi yhdeksi Suomen pidetyimmistä pelaajista, kiitos pelottomuutensa ja periksiantamattomuutensa. Monien urheiluaihesten kirjojen tekijänä meritoitunut Mika Wickström (s. 1965) kertoo nyt Kuqin tarinan.

Kuqin elämäkerta ”Kosovon härkä” on tiivis, rento kirja, jonka selvänä esikuvana toimii taannoinen hittiteos ”Minä, Zlatan Ibrahimoviç” (2011). Sen tekijä David Lagercrantz antoi Ibrahimoviçin puhua ja häivytti itsensä taustalle.

Wickström toimii samoin. Vain Kuqi on esillä, eikä haastattelija ja puhtaaksikirjoittaja. Wickströmin nimeä ei löydy edes Kosovon härän kannesta.

Kuqi on taistelija, josta on annettu Suomessa hieman yksipuolinen kuva. Hyökkääjää ei suoraviivaisen pelityylinsä takia aina otettu tosissaan. Hänen fysiikkansa oli mahtava, mutta hän ei ollut tekniikkansa puolesta maailman parhaita. Etenkin lehdistö jaksoi vääntää hänestä vitsiä, kuten hän kirjassa kertoo: ”Musta haluttiin tehdä vähän jotain camp-hahmoa. Tosiasiassa mä olin Englannin-vuosinani puhdasverinen ammattilainen – ei mikään camp-hahmo pelaa niissä sarjoissa.”

Kosovosta Pohjolaan, Suomesta Englantiin

Shefki Kuqin perhe muutti Kosovosta Suomeen 1990-luvun alussa, Balkanin kärsiessä etnisesti virittyneestä väkivallasta. Kuqi valitsi jalkapallon, koska se oli kaikille iästä, koosta ja väristä riippumatta yhdistävä tekijä. Lajin avulla Kuqi integroi­tui nopeasti Suomeen ja sai arvostusta.
Kuqi pelasi ensimmäisen kautensa aikuisten sarjoissa vuonna 1994 Mikkelin Kissoissa. Hän pääsi seuraavana vuonna Mikkelin Palloilijoiden riveissä Veikkausliigaan, koska hänen omistautumisensa oli täydellistä. Vastaavaa ei yleensä koettu Suomessa. Kuqi ei valittanut vaan puski eteenpäin. Hän eli ja hengitti jalkapalloa.

Kosovon härkä -kirjan enimmäkseen Suomeen sijoittuva alku ei ole kovin kiinnostava, mutta Kuqin siirtyessä pelaamaan Englantiin ja lyödessään siellä läpi ammattilaisena kirjakin alkaa vetää paremmin. Kuqista pidetään, koska hän on kentän ulkopuolella mukava mies ja viheriöllä esikuvallinen gladiaattori.

Teoksesta paistaa läpi Kuqin turhautuminen Suomen olemattomaan jalkapallokulttuuriin. Suomi ei ole oikea jalkapallomaa, koska meiltä puuttuu vähän kaikkea. Kuqi kritisoi liian kilttejä tyyppejä, kuten valmentaja Antti Muurista. Hyökkääjänä hän arvostaa enemmän vaativia persoonallisuuksia, kuten Pasi Rautiaista: ”Mun mielestäni Pasia ei ole arvostettu tarpeeksi Suomessa. Hän oli erittäin vaativa ja jopa turhankin tarkka kaikista valmennukseen liittyvistä asioista, mutta se kertoi vain hänen sitoutuneisuudestaan. Hänen visionsa ja tahtotasonsa olivat vertaansa vailla.”

Kuqin henkinen koti löytyi kovapintaisesta, palloilua suosivasta Isosta-Britanniasta ja etenkin maan toiseksi ylimmältä jalkapallon sarjatasolta, jonka armottomassa maailmassa hän oli elementissään. Elämäkertakirja sisältää myös anekdootteja hämäristä pelaaja-agenteista ja tiettyjen englantilaisten seurojen vanhanaikaisesta tavasta toimia.

Kirjan kiinnostavin anti liittyykin kuvauksiin ammattijalkapalloilijan arjesta. Kuqi puhuu muun muassa harjoituksissa tapahtuneista tappeluista, jotka ”kertovat omaa kieltään siitä, millaisessa maailmassa ammattilaiset elävät. Kilpailu on hiton kovaa ja rapatessa roiskuu. Jollet pidä puoliasi, jäät jalkoihin.”

Raaka peli sopi Kuqille, joka antoi jo Suomessa joukkueilleen kaikkensa. Hänen tinkimättömyytensä ei jää Kosovon härässä epäselväksi: ”Pientä takapakkia tuli, kun mursin nenäni, mutta seuraavassa pelissä menin kentälle maski naamallani ja puskin heti maalin.”

Reissumiehen taival

Shefki Kuqi oli ammattilaisurallaan todellinen kiertolainen ja vaihtoi seuraa lähes vuosittain. Sama näyttää toistuvan nyt valmentajana. Kuqi löytää kuitenkin asiaan positiivisen näkökulman: ”Jos olisin pelannut vain parissa jengissä ja muutaman koutsin valmennuksessa, en ehkä tietäisi jalkapallosta niin paljon kuin nyt.”

Merkittävää kyllä, Kuqi oli ensimmäinen Suomen maajoukkueen ulkomaalaistaustainen pelaaja. Hän auttoi faneja pääsemään ennakkoluuloistaan ja ymmärtämään maailman muutosta. Hänen uransa Suomen paidassa ei ollut kovin hohdokas, koska hän ei päässyt sen päälleen pukiessaan yleensä aloituskokoonpanoon vaan tuli mukaan vaihdosta.

Kuten Kosovon härkä -kirjasta selviää, pelin seuraaminen sivusta on ammattilaiselle vaikeaa. Kuqilla on ollut loukkaantumisia, eikä hän ole aina saanut janoamaansa arvostusta. Suomessa ei paljon noteerattu sitä, kuinka hän näytti tasonsa Englannin ylimmillä sarjatasoilla, eikä siellä pärjätä pelkillä lihaksilla.

Kosovon härkä on lämmin, rehellinen ja kompakti elämäkertakirja mutta ei kuitenkaan nouse kovin paljon jalkapalloilijoiden elämäkertojen harmaan massan yläpuolelle. Kuqin tarina on hieno, mutta aivan kaikkea siitä ei teoksessa saada irti. Mika Wickstöm on kuitenkin hyvä kirjoittaja, ja Kosovon härkä on siltä osin tasalaatuista työtä.

Esa Mäkijärvi

KIRJA:
Mika Wickström:
Shefki Kuqi – Kosovon härkä
Tammi 2017, 243 s.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat