”EN koskaan seuraa säätiedotuksia”.

No, ainakin se teki aikanaan niin suuren vaikutuksen nuoreen erääseen elokuvaintoilijaan, että säätiedotusten seuraaminen jäi vuosiksi häneltäkin.

Nyt maailma on tältäkin osin mylleryksessä. Ilmaston ihmettely kun on usein jännittävämpää ja mietityttävämpää kuin useimpien uutuuselokuvien vahtaaminen.

Ehkäpä sää on myös turhan usein trivialisoitu elementtinä, jolla elävöittää historian merkkitapahtumia. Ilmaston olennainen merkitys nousee esille elokuvassa Myrskyn ikkuna.

SIINÄ Normandian maihinnousua lähestytään meteorologian suunnasta. Onhan D-Dayn haastavat sääolot toki aina tiedostettu, mutta valkokankaan fiktioissa niitä ei ole taidettu kovin tarkkaan taustoittaa.

Myrskyn ikkuna jättääkin vaikutelman, että nimenomaan sään jääräpäiselläkin ennustamisella oli keskeinen vaikutuksensa 1900-luvun sotahistorian kenties myyttisimmän operaation rujoon onnistumiseen.

Kenraali Dwight D. Eisenhowerin myöhemmin Yhdysvaltain presidenttinä antama lausunto, joka on lisätty elokuvan loppuun, puoltaa militaarimuistelojen kosmisimmasta laitapakista aivan ytimeen nousevaa virkeää näkökulmaa.

Eisenhoweria elokuvassa näyttelee Brendan Fraser, onnistuen aika hyvin, ehkä siksi, ettei pyrikään varastamaan show’ta.

Tilannedraaman tähtenä kun loistaa kuivakka, seurallisesti jäykkä, mutta sanavalmis ja päättäväinen nuori meteorologi James Stagg (erinomainen Andrew Scott), joka saa kutsun Eisenhowerin johtamaan komentokeskukseen Southwick Houseen lähellä Portsmouthia Kaakkois-Englannissa.

Stagg on saapunut jo lähtökohtaisesti ulkopuolisuutta tuntevana skottina johtamaan tiimiä, jolla on muutama päivä aikaa selvittää, onko suunniteltuna maihinnousuaamuna riittävän selkeä sää operaation onnistumiseksi.

Perin juurin pragmaattista Staggia on vastassa rento ja hauskaa pitävä jenkki Irving P. Krick (Chris Messumina), Eisenhowerin tähänastinen luottomies, joka on tottunut ennustamaan hyökkäyssäitä edeltävien vuosien samanaikaisten sääkarttojen perusteella – ja onnistunut siinä säännöllisesti, Staggin mielestä vain kuin Hannu Hanhi.

Ilottomin kasvonlukemin Stagg yrittää vakuuttaa sekä ylempiään että alempiaan, etteivät ilmakehän tapahtumat koskaan toista itseään.

MYRSKYN IKKUNA kuvaa vaikuttavasti Staggin poikkeuksellista ammatillista haastetta ja henkilökohtaista tilannetta, joka siihen linkittyy. Miehen vaimo kun on viimeisillään raskaana, mutta komentokeskuksesta kaikki yhteydenpito ulkomaailmaan on kielletty.

Tapahtumat saavat käänteitä, jotka vievät väistämättä ajatukset Euroopassa nytkin käytävään sotaan.

Sää itsessään antaa odottaa kuvaan astumistaan kohtuupitkään. Välillä käy mielessä, että joku visionäärisempi tekijä hyödyntäisi taivaan tasoa jo tomerammin.

Aussiohjaaja Anthony Maras muistetaan terroristihyökkäyksestä kertovasta esikoispitkästään Hotel Mumbai (2018). Myrskyn ikkuna pohjautuu David Haigin näytelmään 12 vuoden takaa, jossa kirjoittaja itse veti pääroolin.

Teatraalinen tausta näkyy tuotannossa, mutta tällä kertaa enemmän hyvässä kuin pahassa. Käsillä on varsin nautittava ja yllätyksellinen neuvottelujen suma ja jo umpilampisten ja johdonmukaisempien meteorologisten strategioiden välinen piinapenkki.

Elokuvan heikoin osuus on itse maihinnousu, erityisesti siirtymä siihen. Se tapahtuu minkäpä muun musiikillisen täsmämaalailun kuin Arvo Pärtin puhkikulutetun Spiegel im Spiegelin avulla.

Pärt on hieno säveltäjä, mutta hänen tiettyjen teostensa ylikäyttö elokuvissa on johtanut jo pisteeseen, jossa valkokankaan musiikki alkaa vaikuttaa enemmän tekoälyn kuin ihmisen valinnalta.

Muutenkin maihinnousun kuvaus toistaa vanhoja, kovin tuttuja merkkejään.

Draama kuitenkin jatkuu sen jälkeen vielä tovin ja kokoaa itsensä. Staggin itsensä suurin jännityksen aihe kun on vielä maailmanhistorian kulkua muuttaneen maihinnousun jälkeen selvittämättä.

Näin nivotaan yhteen yksityistä ja yleistä, pää kylmänä.