Teatteri & Tanssi

Arvio Nätyn Ibsen-tulkinnasta: Peer Gynt hymyilee hurskaille puheille oman itsen löytämisestä

Jonne Renvall
Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitoksen Nätyn nuoret näyttelijät saattavat Peer Gyntissään katsojan rentoon mielialaan.
Jonne Renvall
Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitoksen Nätyn nuoret näyttelijät saattavat Peer Gyntissään katsojan rentoon mielialaan.
Jonne Renvall
Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitoksen Nätyn nuoret näyttelijät saattavat Peer Gyntissään katsojan rentoon mielialaan.

Esityksen nimi saa kysymään, miten lasten Peer Gynt poikkeaa aikuisten Peer Gyntistä. Mitä lapsi, joka ei ole lukenut Henrik Ibsenin teosta eikä nähnyt yhtään Peer Gyntin esitystä, näkee näyttämöllä? Entä mitä Tanjalotta Räikän ohjaamat Tampereen yliopiston näyttelijäntyön opiskelijat tahtovat näyttää lapsille?

Luulen, että lapset näkevät, että näyttämöllä tehdään jotakin, jota lapset itse tekevät mielellään. Siellä leikitään. Erona on, että näyttämön leikkijät ovat jo isoja, ja että he näyttävät leikkinsä muille ja ovat suunnitelleet sitä etukäteen. Näyttelijät ja muu ensemble puolestaan tahtovat näyttää leikkimällä, miten näytelmän sankari etsii omaa itseään. Leikki on siis omana itsenä olemista. Ja kääntäen: omana itsenä oleminen on leikkiä.

Huumorilla läpivalaistu teos

Ohjaaja Räikän tekemä visualisointi on vaikuttava. Mietin aluksi, mitä voisin sanoa dramaturgiasta, ja aloin ajatella, että en oikein mitään. Tapahtumat seurasivat toisiaan tasaisesti. Draaman kaaria ei ollut kiristymässä eikä dynamiikkoja demonstroitumassa.

Hieman myöhässä huomasin, että kaaria tai dynamiikkoja ei tarvita. Tämähän on kuvakirja. Aukeama kerrallaan avautuva, erikoislaatuisella tavalla hauska ja näyttävä kuvakirja. Mieleen tulee ”Tuhannen ja yhden yön tarinoiden” loppumattoman uhkeasti koristeellinen elämä. Näin on silloinkin, kun Peer liikkuu islamin maailman ulkopuolella. Ja kaiken mahtavuuden välissä on pieni humoristin silmänisku: tämmöistä me vaan tehdään! Liikuttavan hassulta tuntui esimerkiksi silloin, kun Peer oli painunut meren pohjaan. Näyttämön ilmassa ui asiaan kuuluva kala. Se oli keskimääräisen näyttelijäntyön opiskelijan kokoinen, tosin lyhempi ja paksumpi.

TEATTERI

Tampereen yliopiston Näty

Henrik Ibsen-Tanjalotta Räikkä: Lasten Peer Gynt

Sovitus ja ohjaus: Tanjalotta Räikkä – Puvut: Tiina Helin – Valot: Essi Santala – Äänisuunnittelu ja musiikki: Nuutti Vapaavuori – Esiintyjät: Anna Böhm, Arttu Soilumo, Inke Koskinen, Linnea Leino, Minea Lång, Santeri Niskanen ja Ville Mikkonen

Tiina Helinin pukusuunnitteluun pätee sama kuin Räikän visusuunnitteluun. Puvut ovat hämmästyttäviä. Jokapäiväinen nykyelämä lomittuu ajattomaan satumaailmaan.

Musiikki ei ole Edvard Griegiä, vaan Nuutti Vapaavuorta. Musiikki olisi yksin sellaisenaankin hauskaa ja rentouttavaa, mutta näyttämötapahtuman muihin elementteihin yhdistettynä se on stimuloivaa, jotakin, joka tekee Lasten Peer Gyntistä läpihumoristisen teatteriteoksen. Esimerkiksi vuorenpeikkojen tanssi jäi mieleen. Siinä Peerin universaalisti ikuiset minuushuolet sykkivät nuorten ihmisten nykyisten kulttuuristen assosiaatioiden tahdissa.

Rennosti ratkeava probleema

Peerin huolet alkavat, kun hän niin sanotusti yrittää olla jotakin. Muut yrittävät samaa, mutta Peer tekee sen väärin. Hän leimaa itsensä järjettömäksi olennoksi, joka suljetaan ulos järkevien lasten leikeistä. Hän sulkeutuu mielikuvitusmaailmaansa ja kokee huimia seikkailuja. Hän saa rahaa, vaikutusvaltaa ja ystäviä. Pröystäilyn laiva ajaa omantunnon karille, josta Solveigin rakkaus pelastaa Peerin tahdikkaaseen elämään.

Sielukkaana ja voimakkaana komedianäyttelijänä tunnettu Räikkä näkyy opettaneen opiskelijoille niitä tekniikoitaan, jotka sopivat Peerin koomisiin kärsimyksiin. Tosin ”tekniikka” on Räikän työtavoista puhuttaessa hieman sydämetön sana. Kun Räikkä näyttelee voimaperäisesti, niin hänessä välähtää jotakin, vaikeasti sanallistettavaa (ehkä: ”minä tässä näyttelen, oioi”). Jos meillä olisi ”oma itse”, niin Tanjalotta Räikän oma itse kuulusi tuossa sanattomassa huomautuksessa. Peerin oman itsen etsimistä seuratessaan Nätyn toisen vuosikurssin opiskelijat esittävät esittämisen esittämisen esittämistä. Myös heillä välähtää.

Nuoret näyttelijät energisoivat katsojan rentoon mielialaan, jossa hän voi ajatella Peerin ja muiden omasta itsestä, mitä parhaaksi katsoo. Minä ajattelin, että Peerillä sen enempää kuin meillä muillakaan ei ole mitään sellaista omaa itseä, jonka voisimme löytää, tai joka voisimme olla. Jos oma itsemme on olemassa, niin se on leikkimällä tehty oma itse. Peerin virhe ei ollut siinä, että hän leikki, vaan siinä, että hän leikki rumia, rahaan ja valtaan liittyviä leikkejä. Kannattaa siis yrittää leikkiä kauniisti, jotta leikissä syntyvä oma itse olisi leikkisä oma itse, sellainen, jonka kanssa itsen ja muiden olisi mukava olla.

Lasten Peer Gynt herätti kysymyksen siitä, miten lasten näytelmä eroaa aikuisten näytelmästä. Minusta tuntuu, että ei paljon mitenkään. Jos lasten näytelmä on hyvä lasten näytelmä, niin se on myös hyvä aikuisten näytelmä. Huonon lastennäytelmän piirteitä – esimerkiksi alentuvaa ihmisläheistä lällätystä, sensuuria ja opettavaisuutta – on myös huonoissa aikuistennäytelmissä.

Hyvässä lastennäytelmässä – sellaisessa kuin Nätyn Peer – voi sen sijaan olla sellaisia hyviä puolia, joita ei ole hyvässä aikuistennäytelmässä. Kouliintunut yleisö tarkastelee esityksiä valmiiden odotustensa läpi ja valittaa siitä, mitä niistä puuttuu. Jos tekijät eivät laskelmoi sellaisilla odotuksilla, vaan tekevät esityksensä lapsille ja lasten kaltaisille, niin heidän ei tarvitse välittää siitä, mitä ei ole, vaan he voivat keskittyä siihen, mitä on.

Pertti Julkunen

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat