Se on tarina nuoresta naisesta, joka synnyttää salassa aviottoman lapsen ja surmaa sen. Canth käsitteli tuotannossaan naisia koskevia aiheita, sitä kuinka nainen eli kotonaan ja yhteiskunnassa aina miehen varjossa ja minkälaisia reittejä vahvimmat heistä löysivät vaaliakseen itsenäisyyttään.

Aihe on ajankohtaisempi kuin esityksestä päätettäessä on varmaankaan kyetty kuvittelemaan. Uutiset takseissa tapahtuneista raiskauksista, Espoossa naisia ja tyttöjä saalistaneen tuomiosta sekä Makwan Amirkhanin oikeudenkäynti syytetystä raiskausyrityksestä ovat olleet julkisuudessa juuri ensi-illan aikaan.

Jo pitkään on käyty keskustelua myös väkivaltaa kokeneiden naisten kohtelusta virkavallan kohtaamisissa sekä naisuhrien asemasta oikeudenkäynneissä.

“HÄPIÄ, HÄPIÄ, HÄPIÄ”, hokee TTT:n näyttämön etuosassa istuva höpsähtänyt Vilja-täti.

Hän on vahingossa käynnistänyt rikostutkinnan aborteista 1930-luvun uskonnollisessa pohjalaiskylässä. Niitä on kylän sikiönlähdettäjä tehnyt vuosien saatossa niin monia niin monille eri tilanteissa oleville naisille, ettei hän edes muista lukumäärää.

Kaikki ovat tulleet tarpeeseen. Milloin köyhällä perheellä on jo niin monta lasta, ettei yhtään enempää saa pysymään hengissä, milloin teini-ikäisen tytön on raiskannut ison talon isäntä tai lapsen saaminen maailmaan tuottaa muuten hankalan tilanteen.

Kyläläiset eivät syytä sikiönlähdettäjää; hän on heille pelastaja, ymmärtäväinen ihminen.

Mutta koska abortit ovat laittomia, Vilja-tädin lipsauttama tieto on saanut aikaan sen, että kylälle saapuu nuori lääninetsivä, jonka työnä on selvittää tapahtumia ja tekijöitä. Lopulta käräjille päätyy kymmeniä ihmisiä.

NAISIIN KOHDISTUNEEN väkivallan yhteydessä on nostettu yhä useammin esiin kysymys, miksi miehet eivät puolusta naisia, miksi eivät osallistu tähän keskusteluun.

Kirjailija Markus Nummi on todellakin osallistunut kaksi vuotta sitten julkaistulla ja palkitulla romaanillaan Käräjät. Historiallisesta aineistosta nouseva tarina näyttää, kuinka naisen ruumiin omistavat aivan muut kuin hän itse.

Sirkku Peltola on kirjoittanut Käräjät näytelmäksi ja ohjannut sen TTT:n suurelle näyttämölle. Visuaalisesti komea, kuvakirjamainen esitys korostaa yhteisöä ja yhteisöllisyyttä.

Yhteisö on pääroolissa huolimatta esiin nostettujen yksilöiden tragedioista. Näyttämö on enimmäkseen täynnä tulevia ja meneviä, juoksevia ja huutavia kyläläisiä.

Ollaan monessa paikassa, ajankohdat ja tapahtumat limittyvät ja vaihtuvat tiheään, teemat vilahtelevat nopeina välähdyksinä. Rytmi on hengästyttävä, eikä kaikenlaisen touhun motiivi näyttäydy kovin kirkkaana.

Kaipasin pysähdyksiä ja aikaa sulattaa näyttämön tapahtumia, aikaa elää monissa tunteissa, joita näytelmän taustalla oleva romaani sisältää ja herättää.

Käräjien näyttämökuvassa on paljon arkkuja, joista on moneksi. Ne kertovat tragedian äänettömien uhrien tarinaa. Edessä Sari Mällinen, taaempana Anne-Mari Alaspää.

KÄRÄJIEN henkilögalleria on tyypitelty, ihmiset ovat yhden asian tai tunteen merkitsemiä. Osa on pelkästään komediallisia outoine asentoineen ja loputtominen selityksineen, osa traagisia, hätääntyneitä.

Verneri Lilja saa kuitenkin lääninetsiväänsä inhimillistä moninaisuutta, Saska Pulkkinen useisiin rooleihinsa läsnäoloa ja Emmi Kaislakari asennetta ja luontevaa fyysisyyttä. Petra Karjalainen sikiönlähdettäjänä on yhtä aikaa itsenäisiä päätöksiä tehnyt ammattilainen ja käräjillä syytettynä olemisesta viattoman ihmeissään.

Esitys kietoutuu tragedian ympärille, jonka keskiössä ovat Anne-Mari Alaspään esittämät nuoret tytöt, Vilja ja Inkeri. Näin samankaltaisista rooleista on vaikea rakentaa kahta erilaista persoonaa varsinkaan kun aineksia henkilökuvaan ei esityksessä juuri ole. Esityksen painotus on tapauskuvauksessa, ei henkilöpsykologiassa.

Sari Mällisen vanha Vilja-täti on näyttämöllä lähes koko ajan. Hänestä kaikki lähti liikkeelle ja häneen kaikki päättyy.

Uskonnolla on ymmärrettävästi suuri vaikutus aikakauden moraalikäsityksiin, mutta toisaalta kirkon syntinä pitämät asiat eivät ole aina olleet ihmisten suurin huoli. Tämä korostuu esityksessä, mutta uskonnosta muistutetaan uhkaavasti kaikuvalla urkumusiikilla, joka jää kuitenkin vain taustamusiikiksi.

Ainoa, jolla on jumalalle asiaa, on Vilja-täti. Muutoin yhteisössä synnin painon korvaa häpeän leima.

Käräjillä jaettiin tuomioita syntisille naisille. Uhmakas Hanna Seppä (Emmi Kaislakari) vastustaa pidätystä. Kuvass lisäksi Verneri Lilja, Saska Pulkkinen ja Samuli Muje.

KÄRÄJÄT JUHLII teatteria, jonka ensimmäiset tekijät eivät olleet ammattinäyttelijöitä, vaan tehdastyöläisiä.

Työläisiä oli myös teatterin yleisö. TTT:n nimessäkin esiintyvät työväestö on aikaa sitten muuttunut keskiluokaksi eikä Työviskään ole ollut vuosikymmeniin kovin luokkakantainen.

Teatterin virkaa tekevä taiteellinen johtaja Hanna Suutela kutsuu ohjelmistoa “kansanteatteriksi”, ja kansa on aina halunnut nähdä myös viihdettä.

Aika ajoin on vaadittu polittisempaa tai yhteiskunnallisempaa ohjelmistoa, mutta yleisö on silloin äänestänyt jaloillaan.

Käräjien ensi-iltayleisön reaktioista päätellen niin ei käy nyt. Esityksen loputtua katsomon täyttää lähes hurmoksellinen henki. Johonkin tärkeään on osuttu.