Valeita, vihanlietsontaa ja vainon kohteita lukijoilleen tarjoillut MV-verkkojulkaisu syntyi Espanjassa turhautuneena asuneen Janitskinin ideasta vuonna 2014.

Kieliopista piittaamattoman, luksukselle person ja päihdeongelmaisen liivijengiläisen vaihtoehtomedia lähti kaikkien odotusten vastaisesti lentoon.

Tutkija Karin Creutzin ja taloustoimittaja Mikael Vehkaojan kirja Maan vaiva analysoi kiitettävän perusteellisesti, miksi näin kävi.

Monet samanaikaiset sattumat kuten turvapaikkakriisi, älylaitteiden yleistyminen, poliittisen populismin ja ääriliikkeiden nousu tekivät MV:sta muutamaksi vuodeksi käsittämättömän suositun törkytehtaan.

Sivustosta tuli unohdetun kansan pimeimpien tunteiden tulkki. Sen sivuilla nimimerkkikirjoittajat, ”avustajat” saivat väittää todellisista ihmisistä mitä tahansa, valehdella heistä mielin määrin ja kannustaa käymään näiden kimppuun virtuaalisesti.

Kommenttikentät pursuivat väkivaltafantasioita, huorittelua ja kunnianloukkauksia.

JULKAISUUN PÄÄSI kirjoittajaksi millaisella rikostaustalla tai kostomotiiveilla tahansa, pääasia että ylläpitäjälle tuli klikkejä ja lahjoitusrahaa.

Sitäkään ei tosin kertynyt niin leveään elämään kuin Janitskin olisi halunnut. Ruplavirran sijaan jossain vaiheessa toimintaa rahoitti muun muassa höyrähtänyt suomalainen kryptomiljonääri, mutta yleisesti arki oli pitkälti lukijoilta kerättyjen almujen varassa.

Mutta palvojia Janitskinille riitti, etenkin Rajat kiinni- ja Suomi ensin -yhteisöissä.

Alusta alkaen monet MV:n jutuista käsittelivät rikostapauksia, joissa tekijät olivat maahanmuuttajia tai sellaisiksi luultuja. Tässä auttoivat myös monet poliisit, jotka vuotivat MV:lle tutkintatietoja jopa syyttömistä epäillyistä.

Tuohonkin aikaan perinteinen media vältti journalistin ohjeiden mukaisesti jopa tuomittujen nimien kertomista, mitä monet luulevat yhä tarkoitukselliseksi salailuksi.

KUN SUOMEEN iski vuoden 2015 pakolaiskriisi, lehden vihan kohteiksi vakiintuivat varsinkin vastaanottotyössä olleet SPR-vapaaehtoiset, kirkon väki ja viranomaiset.

MV teki parhaansa vaikeuttaakseen viranomaisten toimintaa huhujen ja perättömyyksien levittämisellä.

Perinteinen mediakin teki virhearvion. Se sivuutti MV-julkaisun nenäänsä pidellen, eikä ylimielisyydessään tajunnut sen olevan ajoittain aito uhka ihmisten turvallisuudelle, yhteiskuntarauhalle tai poikkeusolojen viranomaistoiminnalle.

Seurauksena MV:n käynnistämiä maalituksia ja tavallisten ihmisten vainoamiskampanjoita ei otettu todesta – ennen kuin kohteeksi päätyivät toimittajat.

KIRJASSA on tutkittu MV:n sisältöpainotuksia ja rahoituskuvioita poikkeuksellisen lähdekriittisesti ja tarkasti, tekoälynkin avulla.

Vaikuttaa siltä, että sitkeistä epäilyistä huolimatta Venäjä-mielisyys ei ollut vielä vuosina 2014-2015 Janitskinille erityinen sydämenasia.

Maahanmuuttajat, ”suvakkipoliitikot”, papit ja tutkijat olivat tuolloin MV:lle suurin saatana. Näiden kiusaaminen ja kiilan lyöminen yhteiskuntaan toki oli välillisesti Venäjänkin etujen mukaista.

Monesta MV:n maaliksi joutuneesta ammattilaisesta on varmasti tuntunut, että sivuston päätarkoituksena oli juuri heidän vainoamisensa, ja mieluiten Venäjän tiedusteluelinten käskystä.

Tätä näkemystä kirjan penkomat faktat eivät tue.

MV kävi kenen tahansa kimppuun, jos Janitskin huvikseen niin päätti, ilman suurta suunnitelmallisuutta tai FSB:n ohjekirjoja.

Loppuvuodesta 2015 alkaen MV alkoi kuitenkin ottaa kirjoittajikseen ja lähteikseen yhä enemmän Venäjän etujen ajajia.

Tämä linjavalinta ja siinä osin maaniseksi mennyt yksipuolistuminen koituivat lopulta myös Janitskinin omaksi turmioksi.

Kotimaisten Kremlin kätyreiden aloittamat, Janitskinin innolla ylläpitämät solvaus- ja vainokampanjat johtivat hänet 2016 poliisitutkintaan, sitten kunnianloukkauskäräjille ja vuonna 2018 tuomioihin.

Oikeudenkäyntien aikaan myös sivuston kävijäluvut olivat jo kääntyneet laskuun.

Kun syöpäsairas Janitskin vuonna 2019 luopui MV:sta, sivusto alkoi tuutata peittelemättä täyttä Kremlin tuubaa.

Nykyinen sivuston päätoimittaja, pitkään Venäjän koneiston osana uurastanut Janus Putkonen tuottaa asemamaastaan sotapropagandaa yhä harvenevalle MV-lukijajoukolle.

MITÄ LIEKSALAINEN entinen pikkurikollinen Janitskin törkytehtailullaan haki ja mitä sai?

Lopullista vastausta tähän ei löydy. Ehkä hän halusi purkaa katkeruuttaan poliisia, virkamiehiä ja kuvittelemaansa näkymätöntä eliittiä kohtaan. Samalla ”paremman väen” arvostuskin olisi kelvannut.

Janitskinia hiveli, kun Paavo Väyrynen halusi hänet Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaaksi kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Väyrynen tiesi mistä narusta veti, kun vihjaili ehdokkaansa rikostuomiota eliitin junailemaksi.

Todellisuus löi silmille, kun valtavasta peukuttajien ja somekehujien joukosta irtosi reaalimaailman vaaleissa vain 390 ääntä. Suolistosyöpäkin levisi ja vei miehen lopulta hautaan muutamassa kuukaudessa.

Huolellisesti tehty tietokirja ei puolustele eikä selittele Janitskinin moraalittomuutta.

MV tuhosi syyttömien ihmisten hyvinvointia ja vei työkykyä. Moni sen uhreista kantaa elinikäisiä traumoja vainoamisesta ja luonnemurhista.

MEDIAILMIÖNÄ MV oli kirjankin perusteella ainutlaatuinen pilottikokeilu. Tällaista myrkkykeitintä ei oltu sivistystä, rehellisyyttä ja reilua käytöstä arvostavassa Suomessa aiemmin nähty.

Anonyymikommentoinnillaan se rohkaisi ihmisiä lokaamaan toisia, väittämään kenestä tahansa ruokottomuuksia ilman pelkoa seurauksista.

Oppi on mennyt perille: nykyisessä somekulttuurissa moni suomalainen uskaltaa sanoa toisista törkeyksiä omalla nimellään.

Ylipappi Ilja lienee tyytyväinen tähän perintöönsä, mistä ikinä tätä menoa nyt katseleekin.