Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Arvokisat ovat aina arvokisat” – Leo-Pekka Tähti pääsemässä vauhtiin ennen kauden pääkisaa

Leo-Pekka Tähti Kalevan Kisoissa Jyväskylässä 21. heinäkuuta 2018.

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähdellä on edessään iso urakka, kun viikon kestävät parayleisurheilun EM-kisat käynnistyvät maanantaina Berliinissä. Tähti kelaa Saksan pääkaupungissa peräti neljällä matkalla, sillä 35-vuotias porilainen osallistuu T54-luokassa 100, 200, 400 ja 800 metrille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tähden kenraaliharjoitus EM-kisoja varten oli mitalintäyteinen, sillä hän voitti elokuun alussa SM-kultaa kolmella matkalla parayleisurheilun SM-kisoissa.

– Parin viime viikon ajan on ollut jo todella hyvää valmistautumista. Nopeuttakin on jo löytynyt satasta ajatellen. Satanen ei ole ollut niin hyvällä tasolla tänä kesänä kuin aiempina vuosina, mutta nyt se on alkanut loksahtaa kohdalleen, Tähti kertoo.

100 metrin EM-kisaan Tähti lähtee tilastokärkenä ja siten suurimpana ennakkosuosikkina.

– Satasella tavoite on kultamitali, pikamatkan aikaan 13,98 tällä kaudella parhaimmillaan kellottanut Tähti painottaa ilman ehtoja.

Tähden toinen päämatka on tiistaina suoraan finaalina kelattava 200 metriä, jossa ennakkoasetelma on kimurantti. Sillä matkalla kolme urheilijaa, Tähti mukaan lukien, on ainoastaan viiden sadasosan sisällä toisistaan.

– Olen satsannut kakkosella kaarrekelaukseen. Pidemmillä matkoilla mitali olisi yllätys, mutta luottoa löytyy myös 400 ja 800 metrillekin, Tähti vakuuttaa.

Hidas ratapinnoite estää ennätykset.

Tähti hakee Berliinistä kauden parhaita suorituksiaan.

– Sen voi kuitenkin sanoa suoraan, että ennätyksiä ei Berliinissä tehdä. Siellä on sen verran hidas ratapinnoite.
Tähti aloittaa EM-kisat 200 metrin matkalla. Tämän jälkeen ohjelmassa on 400, 800 ja 100 metriä.

– Tiivis ohjelma tuo omat haasteensa palautumisen suhteen. Se olisi kotiinpäin, jos erävaiheissa pystyisi säästelemään energiaa, Tähti puntaroi.

Jotta palautuminen sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla, Tähti yrittää tehdä kisojen aikana pienetkin asiat mahdollisimman hyvin.

– Huolelliset loppuverryttelyt, lihasravistelut, palauttavaa hierontaa ja oikeanlainen ruokavalio, Tähti luettelee palautumiskonsteja.

EM-vuosina voi kokeilla.

Jo vuosikausia omassa lajissaan ja luokassaan menestymään tottunut Tähti on keskittynyt täysillä tähänkin kauteen, vaikka vuorossa ovatkin nyt “vain” EM-kisat.

– Arvokisat ovat aina arvokisat. Talven harjoitusrääkkiä ei jaksaisi, jos kauden aikana ei ole selkeää tavoitetta. EM-vuosina on aina mahdollista vähän kokeilla uusi juttuja, kuten erilaisia hanskoja, joilla olen hakenut lisävauhtia.

Tähdellä on aiemmista EM-kisoista kaikkiaan kahdeksan mitalia, joista viisi kultaista. Kaksi vuotta sitten Italian Grossetossa hän saavutti 100 metriltä kultaa ja 200 metriltä pronssia.

————

Suomen parayleisurheilujoukkue Berliinin EM-kisoissa 20.–26. elokuuta:

Miehet: Leo-Pekka Tähti (luokka T54, lajit EM-kisoissa: ratakelauksen 100 m, 200 m, 400 m, 800 m), Toni Piispanen (T51, ratakelauksen 100 m, 200 m), Henry Manni (T34, ratakelauksen 100 m, 400 m, 800 m), Tuomo Himanka (T54, ratakelauksen 100 m), Tuomas Manni (F34, keihäänheitto, kuulantyöntö), Janne Saario (F34, keihäänheitto, kuulantyöntö), Petteri Peitso (F12, kiekonheitto).

Naiset: Amanda Kotaja (T54, ratakelauksen 100 m, 200 m), Sini Paukkeri (T54, ratakelauksen 100 m, 200 m), Marjaana Heikkinen (F34, keihäänheitto), Ronja Oja/opas Jesper Oja (T11, pituushyppy, 100 m).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE