Elokuva

Arvostelu: Pikatiellä paratiisista helvettiin – AJ Annilan Ikitie on parasta filmattua Antti Tuuria

Autot tulivat aamuyöllä... Kohtaus kolhoositilan puhdistuksesta huipentaa Ikitie-elokuvan vaikuttavasti ja musertavasti.
Autot tulivat aamuyöllä... Kohtaus kolhoositilan puhdistuksesta huipentaa Ikitie-elokuvan vaikuttavasti ja musertavasti.
Autot tulivat aamuyöllä... Kohtaus kolhoositilan puhdistuksesta huipentaa Ikitie-elokuvan vaikuttavasti ja musertavasti.

On ahdistavaa ajatella, ettei siitä ole kuin vähän reilu 25 vuotta, kun meillä vielä YYA-hengessä hyssyteltiin Stalinin suomalaisiin kohdistamia vainoja ja puhdistuksia Karjalassa. Hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon ajoivat sen edelle, että oman maan kansalaisten massamurha olisi nostettu edes epävirallisissa keskusteluissa esille.

Eipä ole paljon vieläkään.

Petroskoin lähettyvillä sijaitsevassa Krasnyi Borin metsässä ei ole muistomerkkiä niille noin 1 200 suomalaiselle, jotka Stalin vainoharhoissaan teloitutti. On vain omaisten kyhäämiä puisia ristejä.

Nuo ihmiset lähtivät aikoinaan Suomesta tai amerikansiirtolaisina Atlantin takaa rakentamaan Neuvosto-Karjalaan työläisten kultamaata. Muutamassa vuodessa paratiisista tuli helvetti ilman asukkaidensa sen kummempaa syntiinlankeemusta. Isä Aurinkoinen julmine lakeijoineen vain päätti, että nuo ihmiset olivat ”kansanvihollisia”.

Kirjailija Antti Tuuri pystytti omalla tavallaan vuonna 2011 muistomerkin Karjalan vainoissa tapetuille suomalaisille. Hän johdatti ”Äitini suku” -romaanisarjansa kolmen teoksen päähenkilön Jussi Ketolan Neuvosto-Karjalaan, mutta ei riemusaatossa ja aatteenpalon ajamana, vaan väkisin rajan yli tuupattuna, Lapuan liikkeen muiluttamana. Juuri lapualaiset nimesivät etappireitin Pohjanmaalta itärajalle runollisen julmasti ikitieksi.

Ikitie on Tuurin mittavan romaanituotannon ehdottomia helmiä. On hienoa, että tarina on saanut myös elokuvallisen muodon. Ja onnistuneen sellaisen: Ikitie on myös parasta filmattua Tuuria.

Onni ja onnen varjot

Tuurin tarinassa, jota elokuva varsin uskollisesti seurailee, Jussi Ketola päätyy ensiksi Petroskoihin jossa hän entisenä amerikansiirtolaisena ja Suomen sisällisodassa valkoisiin joukkoihin pakko-otettuna joutuu heti GPU:n silmätikuksi. Salaisen poliisin nokkamiehenä häärää suomalaistaustainen Kallonen, joka tekee Jussille tarjouksen, josta ei juuri voisi kieltäytyä: vakoile maanmiehiäsi, kerro kansanvihollisista, niin pääset itse ehkä helpommalla.

Jussi ei ole erityisen halukas ilmiantajaksi, joten hän syöttää GPU:n tai NKVD:n (valtiollinen poliisi) miehille toisarvoisia tietoja. Siitä hän saa myöhemmässä vaiheessa maksaa todella kalliisti.

Jussin sijoituspaikaksi tulee suomalaisten ja amerikansiirtolaisten rakentama ja pyörittämä Hopean maatalouskolhoosi. Jussilta on jäänyt kotimaahan Kauhavalle vaimo ja kaksi lasta, mutta Hopeassa hän alkaa rakentaa uutta perhettä yhdessä Amerikasta muuttaneen, leskeksi jääneen Saran kanssa.

Elämä Hopeassa alkaa pian näyttää aika lähelle siltä, millaiseksi uudis­asukkaat ja sosialismin rakentajat Neuvostoliittoon lähtiessään Eldoradon mielessään maalasivat.

Kunnes synkät pilvet alkavat kerääntyä onnen ylle. Ja äkkiä tulee yö, sysipimeä…

(arvostelu jatkuu videona alla)

Ketola kärkenä

AJ Annilan ohjaamassa Ikitie-elokuvassa Jussi Ketola on vielä korostetummin keskushenkilö kuin Tuurin romaanissa. Ohjaaja tuntuu halunneen ottaa Tommi Korpelan karismaattisen hahmon kokonaisvaltaisesti käyttöön. Korpela onkin roolissa vakuuttava ja tuurilaisittain uskottavan vähäeleinen.

Koko elokuvakin on linjassa Tuurin kerronnan perusluonteen kanssa. Ei paisutella ylenmääräisellä toiminnalla, ei löysytetä keinotekoisella huumorilla eikä laiteta Jussin suuhun suuria poliittisia tai elämänkatsomuksellisia manifesteja. Vähän mutta asiaa – niin tulee parempi.

Kirjassa Hopean yhteisö pääsee esiin enemmän yksilöinä, elokuvassa se on luonteensa mukaisesti kollektiivi, ikään kuin kuvallista taustaa. Siksi kolhoosin henkilö- ja valtasuhteet jäävät elokuvassa pitkälti pohjustamatta. John (kirjassa Kalle) Hill on nyt yksiselitteisesti johtohahmo, vaikka kirjassa valta oli jaettu kahdelle muullekin henkilölle. Heitä ei elokuvassa kuitenkaan nähdä. Ratkaisu tietysti selkeyttää henkilögalleriaa, mutta jättää joitakin asioita tyhjän päälle.

Sen sijaan nikottelematta on hyväsyttävä käsikirjoittajan (Tuuri) ja ohjaajan ratkaisu painella suoraan asiaan. Kun romaanissa kestää 80 sivua, ennen kuin päästään edes Neuvostoliittoon, filmillä mennään lujempaa: elokuva alkaa käytännössä Petroskoista, missä haavoitettu Jussi Ketola herää sairaalavuoteessa uuteen todellisuuteen.

Hyvät, pahat ja tosipahat

”Autot tulivat syyskuussa perunannoston aikaan aamuyöllä.”

Tällä lausella alkaa romaanin luku, jossa Hopean kolhoosin puhdistus pannaan käyntiin. Lause kuvallistuu elokuvassa tehokkaasti (tosin öisiä autonlamppujen valokiiloja on jo käytetty aiemmin tehokeinona parissa kohtauksessa). Ylipäätäänkin Annilan elokuvan dramaattinen huipennus on henkeäsalpaava ja silmän kostuttava kokemus.

Pitkä kohtaus öisestä puhdistus- ja teloitusoperaatiosta on pistetty purkkiin kuulemma yhdellä hyvin harjoitetulla otolla, mikä nostaa sen arvoa entisestään. Ratkaisu on hyvin ymmärrettävä, sillä kohtauksessa on esimerkiksi paljon lapsia. Heidän rasittamisensa monilla otoilla olisi ollut varmasti henkisesti rankassa filmauksessa kohtuutonta.

Ikitie-elokuvassa käy taas kerran toteen se, että paha on fiktiossa usein kiinnostavampaa kuin hyvä. Jussi Ketolan ja hänen Karjalan ”varavaimonsa” Saran onnellisesta elämästä ei ehkä olisi otteessaan pitävän elokuvan aineksiksi.

Häijyä tekee edes elokuvallisin perustein sanoa, että onneksi on Kallonen. Tuo Stalinin käskyläinen, pohjattoman kiero ja julma demoni putkahtaa kuviin tuon tuosta ikään kuin enteenä, että tosidraamaa ei ole vielä kuulkaa nähtykään.

Ilman Kallosta elokuvasta puuttuisi kunnon jännite. Hannu-Pekka Björkman loistaa roolissa: hyytävä, ihan täyssaatana.

ELOKUVA:
Ikitie
Ohjaus AJ Annila
Pääosissa: Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Sidse Babett Knudsen, Ville Virtanen, Sampo Sarkola
2017, 100 min
★★★★☆

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat