Arvostelussa Borg/McEnroe (2017): Kiinnostavimmillaan monin paikoin puiseva urheilusankarielokuva on kuvatessaan ruotsalaislegendan luonteen muuttumista

Björn Borg oli minulle 1970-luvulla ehkä valovoimaisin urheilutähti ja iso fanituksen kohde. Ei ehkä oletettavin hurahduksen kohde pesäpalloilevalle helsinkiläisklopille: ilmeetön ruotsalainen ”isberget”, joka harrasti lajia. jossa suomalaismenestykset kautta aikain olivat tuolloin ihan nollissa.

Kansainvälisessä tenniksessä oli noina 1970-luvun puolivälin jälkeisinä aikoina maagista vetovoimaa, kiitos karismaattisten tähtipelaajien kuten Borg ja aikalaisensa Arthur Ashe, Jimmy Connors, Ilie Nastase, John McEnroe ja naisissa Billie Jean King ja Chris Evert...

Ylen televisioimat Wimbledonin finaalit olivat meille urheiluhulluille teineille silloin kesän kohokohtia ja Borgin viiden voiton putki 1976–80 minulle jotain hekumallista.

”Jäävuoren” viimeisessä Wimbledon-voitossa oli kieltämättä suuren draaman aineksia, kun vastassa oli häntä neljä vuotta nuorempi amerikkalainen kukkopoika, irlantilaistemperamentilla ladattu ruutinassakka John McEnroe. Tuo viisieräinen ottelu (Borg missasi neljännessä erässä seitsemän ottelupalloa, tie-break meni McEnroelle 18-16) löytää muista lajeista vertaisensa ehkä vain Muhammad Alin ja George Foremanin myyttisestä ”Rumble in the Junglesta”, nyrkkeilyn raskaan sarjan titteliottelusta Zairen Kinshasassa 1974.

(Arvostelu jatkuu videon alla)

Perinteinen urheilusankarielokuva

Tanskalaisohjaaja Janus Metz tekee esikoispitkässään parhaansa ladatakseen tuota vuoden 1980 fiilistä valkokankaalle ajassa, jolloin Suuret Urheilutarinat ovat joko tyystin kuolleet tai menettäneet nykyisen kaltaisessa mediahypetyksessä kiehtovuutensa.

Kiinnostavimmillaan monin paikoin puiseva ja loppujen lopuksi kovin perinteinen urheilusankarielokuva on kuvatessaan Borgin luonteen muuttumista. Teininä, ennen huipulle nousuaan, hän oli kentällä lähes samanlainen tuittupää kuin McEnroe, mutta valmentajalegenda Lennart Bergelin kuohitsi hänestä temperamentin, ainakin ulkoisesti. Valitettavan pinnalliselle käsittelylle jää kuitenkin se, millaista mielenliikehdintää padottu tunne-elämä Borgin pään sisällä aiheutti.

Itse pelikuvaus on aika hengetöntä pallonläiskintää, minkä toki ymmärtää, kun on asialla ovat tennisstuntit, joilla on kyllä efforttia mutta ei kasvoja – Borgia ja McEnroeta esittävillä näyttelijöillä on taas on sopivat kasvot ja elkeet, muttei riittäviä tennistaitoja. Erityisen vaivaannuttavia elokuvassa ovat väläykset, joissa tennisstarat bilettävät kaupunkien yössä playboy-palloilija Vitas Gerulaitisin johdolla. Studio 54 on niin nähty.

Borgia esittävä Sverrir Gudnason on todellakin hämmentävästi Borgin oloinen sekä ulkonäoltään että kehonkieleltään. McEnroen roolissa nähtävä Shia LaBeouf on ulkoisesti etäämpänä esikuvastaan, mutta hänen roolinsa olisi kiinnostavampi – jos saisi tilaa. Pääosin skandinaavisin voimin tehty elokuva on kuitenkin varsin Borg-vetoinen paketti.

Elokuvatuotanto on saanut myös suomalaisapuja: Jarkko Niemisen akatemiassa koulittiin tennistuntteja, ja 1980–90-luvun taitteen yksinäinen tennistähtemme Veli Paloheimo sai coachata LaBeoufia McEnroeksi. Ehkä se näkyy, ehkä ei.

Borg/McEnroe-elokuvassa on paljon patetiaa ja liian vähän keveyttä, kohtuullisesti uskottavuutta ja riittävästi laji- ja ajankuvallista skarppiutta. Paljon kökömpiäkin urheilusankaritarinoita on valkokankaalle tuupattu.

ELOKUVA:
Borg/McEnroe
Ohjaus Janus Metz
★★☆☆☆
Pääosissa: Sverrir Gudnason, Shia LaBeouf, Stellan Skarsgård, Tuva Novotny
2017, 107 min.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”On vaikea uskoa, että tulkinta herättäisi kritiikkiä” – tutkija-arvio uudesta Tuntemattomasta: Rokka, Hietanen ja Kariluoto keskiössä

Kuva: Lehtikuva

Aku Louhimiehen ohjaama suurfilmi Tuntematon Sotilas sai torstaina ensiesityksensä kutsuvieraille. Teatterintutkijan arvion mukaan elokuva on melko perinteinen ja sovinnainen tulkinta Linnan romaanista. Se ei juuri haasta totuttuja näkemyksiä klassikkotekstistä, kuten esimerkiksi Kristian Smedsin Kansallisteatterin versio kymmenen vuotta sitten.

Tutkija Julia Pajunen näkee kuitenkin uustulkinnassa pieniä nyansseja, jotka poikkeavat aiemmasta. Elokuva esimerkiksi vilauttaa huumeiden käyttöä rintamalla ja tyttöjen paritusta Petroskoissa. Filmi keskittyy muutamaan henkilöhahmoon, ja siitä on jätetty pois joitakin tuttuja kohtauksia.

– Elokuva on Suomen satavuotisjuhlateos ja jo lähtökohdiltaan uskollinen pohjatekstille. On vaikea uskoa, että tulkinta herättäisi kritiikkiä, pohtii Julia Pajunen, joka tutki viime kesänä valmistuneessa väitöskirjassaan juuri Smedsin radikaalina pidettyä versiota Tuntemattomasta sotilaasta.

Erona kirjaan ja myös Edvin Laineen vuoden 1955 ja Rauni Mollbergin vuoden 1985 elokuvaversioihin on se, että Louhimiehen tulkinta keskittyy vahvemmin muutamaan hahmoon. Pajunen näkee keskushahmoiksi erityisesti Eero Ahon esittämän Rokan, Aku Hirviniemen näyttelemän Hietasen sekä Johannes Holopaisen Kariluodon.

Rokka tuodaan aiemmin mukaan kuin edellisissä versioissa. Hietaselle puolestaan on rakennettu rakkaussuhde Veraan Petroskoissa. Elokuvassa myös näytetään keskushahmojen kotioloja, ja heitä syvennetään psykologisesti naissuhteiden kautta.

– Keskeisten hahmojen korostaminen auttaa sellaisia katsojia, joille pohjateksti ja aiemmat versiot eivät ole tuttuja. Jo romaanissa on paljon hahmoja, joita on vaikea muistaa. Toisaalta keskittyminen päähenkilöihin etäännyttää romaanin monisyisestä kerronnasta.

Hahmoista sivummalle jää nyt esimerkiksi Lehto, joka Edvin Laineen elokuvassa oli melko keskeinen hahmo Åke Lindmanin hahmossa. Melko pieni rooli on myös sotapelkoa kokevalla Riitaojalla, joka taas oli Mollbergille keskeinen henkilö.

Tutkija kiinnitti huomiota uudessa Tuntemattomassa siihen, että luonto oli siinä mukana vahvemmin kuin aiemmissa filmeissä. Metsä esitettiin nyt myös esteettisenä paikkana.

Varsinainen ensi-ilta kautta maan on vuorossa 27.10.

STT–TARJA REPO

”Kyllä tästä joku suuttuu” – uusi Tuntematon Sotilas tänään gaalaillassa

Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Näyttelijä Aku Hirviniemi Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan juhlagaalassa Helsingissä torstaina. Elokuva saa ensi-iltansa lokakuun 27 päivänä.

Tuntematon sotilas -elokuvan uusi versio voi saada osan suomalaista suuttumaan, ennakoi suurelokuvan yhdessä pääroolissa nähtävä Aku Hirviniemi. Hietasen saappaisiin astunut Hirviniemi ounastelee, että närkästystä herättää tarinan useiden klassikkokohtausten jättäminen pois elokuvasta.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas sai kutsuvierasensi-iltansa torstaina Helsingissä. Hirviniemen mielestä elokuva on Louhimiehen tyylille uskollinen eli synkkä.

Louhimies puolestaan toi esiin sen, että kokenutkaan ohjaaja ei pysty luotsaamaan elokuvaa täsmälleen ennalta suunnitellun kaltaiseksi. Tarina yllättää aina.

– Aivan kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, ohjaaja myönsi.

Kapteeni Kaarnan osassa nähtävä Pirkka-Pekka Petelius korosti, että Tuntematon sotilas kuuluu kaikille suomalaisille, se on yhteistä historiaamme. Peteliuksen mielestä sotien traumaan palaaminen on terapeuttista.
Vihatun luutnantti Lammion tiukan yrmeyden tulkitsee uutuusfilmillä Samuli Vauramo.

– Vannoutunut idealisti kohtaa sodan väistämättömän realismin. Sellainen on minun mielestäni Lammio.

Filmin laajuus yllätti

Luutnantti Koskelan erittäin vaativan roolin sai Jussi Vatanen.

– Ohjaajan kanssa pohdimme aika paljon, miten saataisiin esiin Koskelan muuttuminen sodan mittaan. Koskela on isähahmo, joten paneuduimme siihen, miten se Koskelan talvisodan kokemus saataisiin esille, visualisoitua.
Vatanen muistuttaa, että uuden Tuntemattoman nuoret näyttelijät edustavat ensimmäistä Suomen sukupolvea, jolla ei välttämättä ole suoraa kosketusta viime sotiimme.

– Siitä tulee automaattisesti tarinan hahmoihin jotakin uutta.

Vänrikki Kariluotoa esittävä Johannes Holopainen puolestaan katsoo, että hänen roolihahmonsa joutuu sodan paineessa valitsemaan, mikä on oikein.

– Optimistinen ja kunnollinen Kariluoto joutuu valitsemaan, onko oikein noudattaa aina käskyä.
Vastarannankiiski Lahtisen konekiväärin takaa löytyy nyt näyttelijä Joonas Saartamo. Hän sai repliikeissään rautaisannoksen asennetta ja Tampereen murretta.

– Lahtinen on periksiantamaton jokaisen tilanteen kyseenalaistaja.

Saartamon mukaan uudessa Tuntemattomassa yllätti se, miten laaja, suurten mittojen elokuva siitä lopulta tuli.
Väinö Linnan romaaniin perustuvan Tuntemattoman sotilaan ovat ohjanneet aiemmin valkokankaalle Edvin Laine ja Rauni Mollberg.

Pertti Mattila, STT

Legendaarinen näyttelijä Harry Dean Stanton on kuollut 91-vuotiaana

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvaltalainen näyttelijä Harry Dean Stanton on kuollut. Stanton oli kuollessaan 91-vuotias. Näyttelijän agentti kertoo, että Stanton kuoli luonnollisiin syihin sairaalassa Los Angelesissa.

Stanton tunnetaan pitkän uransa varrelta muun muassa rooleistaan elokuvissa Alien, Vihreä maili, Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma, The Avengers ja Kummisetä.

Stanton näytteli lisäksi televisio-ohjelmissa Twin Peaks ja Big Love.

Stanton oli myös innokas muusikko, ja hän perusti The Harry Dean Stanton Band -nimisen yhtyeen. Muun muassa TMZ-viihdesivusto kertoo, että toisen maailmansodan aikana Stanton palveli laivastossa.

Viihdesivuston mukaan Stanton eli koko elämänsä poikamiehenä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Rakkautta ja anarkiaa 2017: Nuori kapinallinen on kasvanut kypsään aikuisuuteen

Suomen suurin ja merkittävimmäksi muodostunut elokuvafestivaali, Rakkautta ja anarkiaa, täyttää kuluvana syksynä 30 vuotta. Nuori kapinallinen on kasvanut kypsään aikuisuuteen.

Lähestyvä keski-ikä ei merkitse taantumista. Rakkautta ja anarkiaa keskittyy perinteisesti maailmanelokuvan tuoreisiin, odotettuihin uutuuksiin. Tarjontaa riittää tylsästi ilmaistuna laidasta laitaan erikoisuudentavoittelijoita unohtamatta.

Festivaalin pyöreitä vuosia juhlistetaan myös Kalle Kinnusen ja Lauri Lehtisen historiakirjalla, festivaalilla aiemmin esitettyjen klassikkoelokuvien sarjalla ja entistä suuremmalla määrällä lyhytelokuvia.

Festivaalin tapauksia on muun muassa Venäjällä sensuuriongelmiin ajautuneen Andrei Zvjagintsevin Cannesissa palkittu Loveless (kuvassa) ja ruotsalaisen Ruben Östlundin Kultaisen palmun voittaja The Square.

Juhlavuoden vieraisiin lukeutuu sopivasti Ranskan Lumière-instituuttia johtava Thierry Frémaux, Cannesin elokuvajuhlien johtaja.

Demokraatti esittelee ja arvioi osan laajasta kattauksesta tällä viikolla ilmestyneessä viikkolehdessään. Julkaisemme verkossa poiminnan lehden festivaalikatsauksesta.

30. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali järjestetään 14.–24.9.2017.

Keskustelua aiheesta

Rakkautta ja anarkiaa 2017: Menestysdokumentin jatko-osa Tokasikajuttu näyttää suosion varjopuolet

Suositulle elokuvalle on yleensä vaikeaa tehdä luontevaa jatkoa. Kun kyseessä on dokumentti, on vielä lisäksi toivottava, että tosielämässä aihe kehittyy yhä kiinnostaviin suuntiin ja paljastaa uusia asioita.

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin vuonna 2012 ohjaama Kovasikajuttu oli jo varsin tyhjentävä kuvaus Pertti Kurikan Nimipäivät -punkbändistä ja sen noususta maineeseen. Se teki selväksi, että kehitysvammaisilla muusikoillakin on samankaltaisia tunteita kuin muillakin. Kulissien takana riidellään, sovitaan, nauretaan sekä koetaan hyviä ja huonoja fiiliksiä.

Bändille tapahtui ensimmäisen elokuvan jälkeen paljon. Näkyvimpänä se edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 2015 kappaleella ”Aina mun pitää”. Menestys jäi tuolloin vaatimattomaksi, eikä Suomi päässyt finaaliin asti. Suosio ja kannustus Suomessa nousi kuitenkin entistä suuremmaksi. Vuoden 2016 lopulla yhtye ilmoitti lopettavansa keikkailun johtohahmo ja kitaristi Pertti Kurikan 60-vuotispäivään.

Lopulta elokuva kuvaa irti päästämistä ja vaikean askeleen ottamista eteenpäin tilanteessa, jossa vanhat kaavat eivät enää innosta.

Kärkkäisen ja Passin jatko-osa kuvaakin yhtyettä, jota uhkaa väsyminen. Vokalisti Kari Aalto väläyttää bändistä eroamista, kiertueella riidellään ja jokaisella jäsenellä tuntuu olevan muitakin kiinnostuksen kohteita kuin bänditoiminta. Rumpali Toni Välitalo kokee kolmiodraamaa rakastettunsa Jutan ja bändin roudarin Nipen välillä. Basisti Sami Helle kaavailee politiikkaan lähtöä ja käy uskonnollisissa piireissä laulamassa virsiä.

Kun intressit ovat erilaisia, on päätöksentekokin harvoin yksimielistä. Kun bänditreenejäkin on vaikea saada kasaan, on Euroviisuihin lähteminenkin kovan neuvottelun takana. Koska vaikeuksia seurataan niin pitkään, tuntuu yhtyeen voitto Suomen Uuden musiikin kilpailussa äsinkosketeltavan riemukkaalta.

Toisin kuin monessa muussa dokumentissa tunteet eivät tässä tilanteessa tunnu ohjatuilta, vaan autenttisilta. Eroa on kuin rähjäisellä parin soinnun punkilla ja sliipatun muovisella esityskilpailulla.

Sanooko Tokasikajuttu sitten varsinaisesti mitään uutta, vai toistaako se jo valmiita teesejä? Jatko-osalle tyypillisesti se on ainakin isompi ja suureellisempi. Toisaalta yllättävän surumielinen tunnelma ei vaikuta siltä, että faneille annettaisiin vain lisää sitä samaa, mitä aiem­minkin.

Kiinnostavin kehitys onkin ehkä Kari Aaltoa seuratessa, sillä julkisuuden paineet sekä valokuvaus- ja haastattelusessiot alkavat silminnähden kyllästyttää. Euroviisujulkisuus ei ole yksinomaan positiivinen asia bändille, vaan se myös vaatii heiltä kaikilta paljon enemmän.

Lopulta elokuva kuvaa irti päästämistä ja vaikean askeleen ottamista eteenpäin tilanteessa, jossa vanhat kaavat eivät enää innosta. Kuten edeltäjänsä, se näyttää myös paljon koomisia tilanteita ja sattuvasti lauottuja heittoja, jotka hykerryttävät yleisöä. Elokuvan ensi-ilta on R&A:n Kotimaisessa gaalassa.

Paavo Ihalainen

Näytös: 19.9. klo 18:30 Savoy-teatteri

Keskustelua aiheesta