Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Arvostettu toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut – “Tärkeä peili Suomen ja suomalaisten maailman kuvaamiselle”

Toimittaja Ilkka Malmberg tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen jakotilaisuudessa Helsingissä syyskuussa 2012.

Helsingin Sanomien ansioitunut toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut. Malmberg kuoli varhain lauantaina haimasyöpään, joka diagnosoitiin kolme kuukautta sitten. Hän oli 62-vuotias.
Asiasta kertoi Malmbergin puoliso Facebookissa.

Ilkka Malmberg tunnetaan erityisesti pitkistä artikkeleistaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Häneltä on myös julkaistu kirjat muun muassa Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista ja Suomen heimoista.

Helsingin Sanomissa 33 vuoden ajan työskennelleen Malmbergin kuolema on suuri menetys sekä Helsingin Sanomien toimitukselle että lehden lukijoille, sanoo päätoimittaja Kaius Niemi STT:lle.
Hänen mukaansa Malmbergin merkitys liittyy hänen kykyynsä kertoa tarinoita ja havainnoida maailmaa tarkasti.

– Juuri tämä on tehnyt Ilkasta niin tärkeän peilin Suomen ja suomalaisten maailman kuvaamiselle. Ilkka on ollut hyvin tärkeä Helsingin Sanomien lukijoille. Hänen juttujaan on aina luettu paljon ja hänen juttunsa muistetaan hyvin, Niemi sanoo.

Sanomatalossa on suruliputus Malmbergin muistoksi. Niemi sanoo toimittajien ympäri Suomea oppineen Malmbergilta paljon.

– Ilkka on opettanut toimittajia havainnoimaan ympäristöä ja luottamaan omiin havaintoihinsa. Se on tärkeä asia muistaa, että journalismin tehtävä on tarkastella ympäristöä tarkkapiirtoisesti ja luottaa omiin havaintoihinsa. Siitä syntyy se kerronnan rikkaus, mikä on hyvälle journalismille olennaista.

Ilkka Malmberg osasi löytää ja tarttua aiheisiin, jotka jäivät muilta paitsioon.

Hänen artikkelinsa ja reportaasinsa olivat kuin laatukirjallisuutta painetun lehden sivuilla.

Malmbergille myönnettiin Bonnierin Suuri journalistipalkinto vuonna 2005 ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2012. Suomen Kulttuurirahasto myönsi hänelle vuonna 2014 palkinnon merkittävästä kulttuuriteosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE