Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Aseistakieltäytyjät moittivat Jussi Niinistön näkemyksiä “reservin karkureista”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.).

Aseistakieltäytyjäliitto moittii puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) kommenttia “reservikarkureista”. Liitto kirjoittaa vastineessaan, että reservistä kieltäytyminen perustuu omantunnon- ja mielipiteenvapauteen, jotka on turvattu Suomen laissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

– Mielipiteenvapauteen sisältyy myös mahdollisuus mielipiteen muuttumiseen, ja tämän oikeuden käyttämisen kutsuminen “karkuruudeksi” osoittaa vähintäänkin huonoa makua.

Liiton mukaan monien reservistä lähteneiden päätökseen on vaikuttanut Euroopan kiristynyt poliittinen tilanne, joka on saanut epäilemään aseisiin perustuvan turvallisuuden mielekkyyttä. Osan mielestä Suomi on lähestynyt Natoa, mikä on ollut peruste kieltäytymiselle.

Aseistakieltäytyjäliiton mukaan viime vuonna armeijasta erosi runsaat 700 ja vuonna 2015 lähes tuhat reserviläistä. Aikaisempina vuosina luvut ovat olleet parinsadan luokkaa. Liitto uskoo määrän vakiintuvan selvästi aiempaa korkeammalle tasolle.

Niinistö sanoi tänään maanpuolustuskurssin avajaisten puheessaan, että on huolissaan sotilaskoulutuksen saaneiden reserviläisten hakeutumisesta täydennyspalvelun kautta siviilipalvelusvelvollisiksi. Niinistö pitää asiaa periaatteellisesti tärkeänä, vaikka kyse ei hänen mielestään vielä ole mittavasta ongelmasta.

– Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta, Niinistö moitti aamulla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE