Kotimaa
16.6.2025 15:31 ・ Päivitetty: 16.6.2025 15:26
Asenteet muuttuivat: aiempaa useampi pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä
Suomalaiset suhtautuvat kehitysyhteistyöhön selvästi myönteisemmin kuin viime vuonna, selviää Taloustutkimuksen ulkoministeriölle tekemästä kyselystä. Ukraina-avun vastustus sen sijaan kasvoi.
Mielipidemittauksen mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä erittäin tärkeänä tai melko tärkeänä. Määrä on noussut viime vuodesta lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Trendi on aiemmin ollut laskeva usean vuoden ajan.
Myös humanitaarista apua tärkeänä pitävien osuus on kyselyssä kasvanut hieman viime vuodesta.
Noin kuudennes suomalaisista ei näe perusteita tehdä kehitysyhteistyötä ollenkaan. Osuus on jonkin verran pienempi kuin viime vuonna.
Tiedonkeruu toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa toukokuussa. Kyselyyn vastasi hieman alle 1 100 yli 15-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on tutkimuksessa suurimmillaan noin 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
VASTAAJIEN mielestä ennen kaikkea kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun tarpeeseen vaikuttaa tällä hetkellä Venäjän hyökkäyssota, humanitaariset kriisit maailmalla sekä luonnon tuhoutumien.
Selvä enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti humanitaarisen avun lähettämiseen Ukrainalle. Kielteisesti Ukrainan tukemiseen suhtautuvien määrä on noussut muutamalla prosenttiyksiköllä viime vuodesta. Heitä on nyt lähes viidennes vastaajista.
Tutkimuksen mukaan naiset pitävät kehitysyhteistyötä selvästi tärkeämpänä kuin miehet. Myös koulutustausta vaikuttaa suhtautumiseen merkittävästi. Kehitysyhteistyötä pidetään sitä merkityksettömämpänä mitä matalampi koulutus vastaajalla on.
Puoluetaustoissa korostuu samankaltainen jako kuin aiempinakin vuosina. Kielteisintä suhtautuminen kehitysyhteistyöhön on perussuomalaisia äänestävien joukossa.
Eniten kannatusta kehitysyhteistyö kerää vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjien keskuudessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.