Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Asia täytyy käsitellä puolueessa, koska siinä on ristiriita” – Ydinvoimalan rakentamislupa aiheuttaa vihreille harmaita hiuksia

Stop Fennovoima -verkoston aktivistien handout-kuvassa näkyy, kuinka aktivistit sulkivat tien lähellä Pyhäjoen ydinvoimalatyömaata huhtikuussa 2016.

Fennovoiman Pyhäjoelle valmisteleman ydinvoimalan rakentamislupa aiheuttaa vihreille päänvaivaa, vaikka lupapäätös ei ole politiikan asialistalla vielä pitkiin aikoihin.

Jos vihreiden kannatusluvut pysyttelevät viimeaikaisten kannatuskyselyjen tasolla, on puolueelle tulossa kevään 2019 eduskuntavaaleissa tuntuva vaalivoitto.

Ydinvoimaa perinteisesti vastustaneita vihreitä askarruttaa kuitenkin lähteminen hallitukseen, joka mahdollisesti myöntäisi rakentamisluvan uudelle ydinvoimalalle.

MTV kertoi keskiviikkona, että Fennovoiman ydinvoimahankkeen rakentamislupa on siirtymässä seuraavan hallituksen päätettäväksi. Ydinvoimalan suunnitteluasiakirjat ovat

MTV:n mukaan myöhässä, joten Säteilyturvakeskus pääsee aloittamaan oman turvallisuusselvityksensä aikaisintaan ensi vuodenvaihteessa.

Stukin turvallisuusselvitykseen menee vähintään puoli vuotta, joten rakentamisluvan käsittely siirtyy huhtikuun vaalien jälkeen muodostettavalle hallitukselle.

Vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää muistuttaa, että rakentamisluvasta päätettäessä ei enää juurikaan tehdä poliittista harkintaa vaan poliittinen harkinta on tehty jo periaatelupapäätöstä tehtäessä.

Valtioneuvosto voi Halmeenpään mukaan torpata Fennovoiman hankkeen vain jos Stukin turvallisuusarviosta tai muista kriteereistä löytyy siihen perustelut.

– Rakentamislupavaiheessa poliitikoilla ei ole enää mitään jappasun mahdollisuutta siitä, että ollaanko nyt sitä mieltä, että lupa pitäisi myöntää vai ei, vaan laki aika tiukasti sanelee myöntämisen ehdot, Halmeenpää sanoi STT:lle.

Hallitukseen lähtö ei Halmeenpään mukaan ole läpihuutojuttu.

Vaikka seuraava hallitus ei juuri poliittista harkintaa asiasta teekään, hallitukseen lähtö ei Halmeenpään mukaan ole läpihuutojuttu.

Halmeenpää ei ota kantaa siihen, voisiko vihreät lähteä hallitukseen, joka myöntää Pyhäjoen voimalalle rakentamisluvan.

Halmeenpään mukaan vihreiden puoluehallitus ja -valtuuskunta eivät ole vielä muodostaneet kantaa hallitukseenlähtökysymykseen.

– Tämä asia täytyy käsitellä puolueessa, koska siinä on ristiriita, että puolue joka on ollut tätä hanketta ja ydinvoimaa vastaan, istuisi hallituksessa, joka joutuu myöntämään rakentamisluvan, Halmeenpää muotoilee.

Halmeenpään mukaan monien vihreiden mielissä kummittelee vuosi 2010, jolloin vihreät olivat pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa, joka teki myönteisen periaatepäätöksen Fennovoima-hankkeeseen liittyen.

Kaikki vihreiden ministerit ja kansanedustajat olivat äänestyksissä periaatelupaa vastaan, mutta silti kansalaisten mieliin on jäänyt mielikuva, että vihreät olisivat olleet puoltamassa Fennovoima-hanketta.

– Politiikkahan ei ole pelkkää pragmaattisuutta, sehän on myöskin sitä miten eri tahot asioita tulkitsevat, Halmeenpää pohtii.

Halmeenpään mukaan vihreiden puoluehallitus ei ole vielä Fennovoima-kysymyksestä keskustellut.

– Me elämme vielä vahvasti tätä vaalikautta. Meidän vaalivankkurimme eivät vielä ole keväässä 2019, Halmeenpää naurahtaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE