Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Asiaa ei voi lakaista maton alle” – Rinne vaatii Savon Sanomissa Sipilältä selvitystä

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) on pikaisesti annettava virallinen selvitys siitä, onko hän ollut esteellinen päätöksenteossa, kun hallitus on käsitellyt Terrafamen kaivosasiaa, kertoo Savon Sanomat.

– Vaadin, että pääministeri huolehtii, että tämä asia selvitetään virallisesti niin, että eduskunta saa tiedon mitkä pääministerin yhteydet ovat ja että esteellisyyttä päätöksenteossa ei ole ollut, Rinne sanoo lehdelle.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta ja valtion tilintarkastajat voisivat Rinteen mukaan olla tahot, joista virallinen selvitys voitaisiin laittaa liikkeelle.

En halua ottaa kantaa pääministerin asemaan.

Rinteen mukaan kyse on sekä kansalaisten että eduskunnan luottamuksesta. Hän sanoo, ettei asiaa ei voida lakaista maton alle ja että asia pitää selvittää perin pohjin.

Hän katsoo, että oppositio voi viime kädessä esittää välikysymyksen tai äänestää ministerin luottamuksesta, mikäli Sipilä ei itse selvitä asiaa. Rinteen mukaan sen aika ei kuitenkaan ole nyt.

– En halua ottaa kantaa pääministerin asemaan. Toivon, että pääministeri ottaa asian vakavasti ja pistää ulkopuolisen selvittäjän asialle, niin että virallinen selvitys tulee eduskuntaan ja kansalaisille, mistä tässä on kysymys, hän sanoo lehdelle.

Lisää aiheesta

Sipilä on aiemmin kiistänyt, että hänen sukulaistensa yrityksen rooli Terrafamen alihankkijana olisi vaikuttanut päätökseen Talvivaaran kaivosta hallinnoivan valtionyhtiön lisärahoituksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE