Tavoitteena oli ja on edelleenkin tuottaa kansalaisille hyvät ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka on integroitu niin, että asiakas saa tarvitsemansa palvelut ja palvelukokonaisuuden ilman luukulta luukulle siirtymistä sekä ilman kohtuuttomia odotusaikoja.

Tämä tavoite on ollut olemassa jo pitkään ja monet kunnat ovat integroineet (yhdistäneet ja kehittäneet) sosiaali- ja terveyspalvelunsa yhteiseksi organisaatioksi jo vuosia sitten. Useissa kunnissa ja kaupungeissa on sote-johtaja sekä lautakunta, joka voi olla nimettynä esim. perusturva- tai sotelautakunnaksi. Haasteena on ollut peruskuntien ja erikoissairaanhoidon palveluiden välinen yhteistyö, joka osin kyllä toimii hyvin, mutta osin ei ja erikoissairaanhoidon katsotaan vievän suuren osan kuntien palveluiden rahoittamisesta.

Aikaisempien vuosien aikana monet kunnat ovat vienosti toivoneet erikoissairaanhoidon siirtämistä valtion vastuulle Norjan mallin mukaan. Tämä ei kuitenkaan toteutunut perustuen osin siihen, että Norjassa kustannukset nousivat tämän muutoksen myötä. Suomessa tavoite on kuitenkin säästää uudistuksen avulla miljardeja. Tosin nyt keskustelussa tuodaan esille, että tulevaisuudessa tämä säästää. Ehkä, mutta tulevaisuudessa Suomen väestörakennekin on taas erilainen.

Käykö niin, että teemme miljardeja maksavan uudistuksen aikana, jolloin meillä ei ole siihen varaa? Eikö massiivisen uudistuksen sijaan olisi voitu tutkia ja analysoida erityisesti sote-palveluissa ja ennaltaehkäisevässä, terveyttä edistävässä toiminnassa ne kipukohdat, jotka meillä ovat olemassa ja etsiä niihin vastaukset?

Isolta osalta uudistuksen tarvetta on perusteltu väestön ikääntymisellä sekä terveyserojen kaventamisella. Tutkimusten mukaan terveyserot ovat suurimmillaan suurissa kaupungeissa kaupunginosien välillä. Miten uudistus vastaa tähän haasteeseen? Väestön ikääntyminen on tosia, mutta mehän olemme tähdänneetkin siihen, että ihmiset elävät pidempään ja mielellään parempikuntoisina kodeissaan joko itsenäisesti tai tarvittaessa erilaisen avun ja apuvälineiden turvin.

Tällä hetkellä maakuntauudistuksen veturit eivät juuri esitä tavoitteeksi ”hallintohimmeleiden” vähentämistä, koska ilmeisesti nyt tehdään himmeleistä suurinta. Asiakkaiden eli kuntien asukkaiden on yhä vaikeampi seurata ja arvioida, miten uudistus tulee vaikuttamaan heidän palveluihinsa ja siihen, mistä he palveluita voivat hakea ja valita.

Pakko on kuitenkin myöntää se tosiasia, että tulevaisuudessakin Suomessa eri alueilla asuvilla on erilaiset mahdollisuuden valita julkisten ja yksityisten palveluiden välillä, kun yksityisiä toimijoita on vähän tai ei juuri ollenkaan. Palveluiden digitaalisuuden kehittyminen tulee mahdollistamaan monia hyviä asioita, mutta eivät ratkaise kaikkia asiakaspalvelutilanteita eivätkä toimi auttavina käsinä.

Lopuksi voidaan vielä todeta, että palveluiden sähköiseksi tekeminen on täysin mahdollista nykyisessäkin järjestelmässä, jos vain laitetaan toimeksi ja mahdollistetaan myös tietojärjestelmien välillä tapahtuva tiedonsiirto sellaiseksi, että asiakas ja asiakkaan paras on keskiössä.