Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Asiantuntija al-Holin palautuksista: Lapsen oikeuksien sopimus ei estä erottamasta lapsia ja vanhempia

Ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili torstaina hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä selvittämässä al-Hol-linjauksia.

Lapsen oikeuksien sopimuksen valossa Suomella olisi mahdollisuus erottaa al-Holin leirillä olevat suomalaisnaiset ja -lapset toisistaan, katsoo lasten oikeuksiin erikoistunut oikeustieteen tohtori Virve Toivonen.

– Kyllä sekä lastensuojelulaki että YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka on voimassa paitsi Suomessa myös Syyriassa, mahdollistavat perheyhteyden suojan loukkaamisen, kun lapsen etu sitä vaatii, Toivonen sanoo STT:lle.

Toivonen on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hän kommentoi näkemyksiä siitä, että Koillis-Syyriassa toimivan Rojavan alueen epävirallinen itsehallintoalue pitää lasten erottamista huoltajistaan pakolla kansainvälisten sopimusten ja lasten oikeuksien vastaisena.

Asiasta on puhunut Rojavan itsehallinnon epävirallinen “ulkoministeri” Abdulkarim Omar Helsingin Sanomille.

Käytäntö vaikein

Toivosen mukaan lapsen ja vanhempien erottaminen on lähtökohtaisesti perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumista. Lapsen etua pidetään hänen mukaansa kuitenkin kansainvälisissä sopimuksissa niin velvoittavana, että se voi muodostaa perusteen perheyhteyden suojan rikkomiseen.

– En näe asiaa niin, että lapsia ei voida missään tilanteessa erottaa äideistään. Se on toki aina viimesijainen vaihtoehto, mutta kyllä se mahdollista on, jos edellytykset täyttyvät.

Toivonen huomauttaa, että Suomessa elää vajaat 20 000 lasta sijaishuollossa erossa omista vanhemmistaan, koska lapsen kasvuolojen on katsottu uhkaavan lapsen kasvua ja kehitystä. Viime vuonna Suomessa tehtiin lähes 4 400 kiireellistä sijoitusta.

Kiireellinen sijoitus on lapsen kotikunnan lastensuojeluviranomaisten tekemä päätös välittömissä vaaratilanteissa. Sen jälkeen alkaa varsinainen lastensuojelun tarpeen selvitys.

Jos lapsi on ulkomailla, lastensuojeluviranomaiset pyytävät virka-apua ulkoministeriöltä. Käytäntö ei ole siis Toivosen mukaan viranomaisille vieras, mutta Syyriassa paikallisten viranomaisten asenne tai toimivaltakysymykset saattavat kuitenkin vaikeuttaa käytännön toimia.

– Oikeudellisesti voidaan mielestäni toimia, mutta Suomen tosiasiallisiin toimintamahdollisuuksiin Syyriassa en ota kantaa.
STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE