Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Asiantuntijat ihmeissään hallituksen hallintarekisteritouhusta: Suomella täysin eri suunta kuin muulla Euroopalla

Suomi on hallituksen hallintarekisteriesityksellä menossa suuntaan, josta muu Eurooppa haluaa pois, ihmettelee Osakesäästäjien keskusliitto.

Liiton mielestä suora omistus on sijoittajan oikeuksien kannalta turvallisempi ja selkeämpi kuin ulkomaisiin hallintarekistereihin piilotettu ja ketjutettu omistus.

– Euroopassa pyritään kohti lyhyempiä omistusketjuja ja omistusten läpinäkyvyyttä. Todellisen omistajan tunnistamista korostetaan joka paikassa. Suomen malli ja suora omistus on ollut jo valmiiksi sen tyyppinen, mihin suuntaan Euroopassa halutaan mennä, Osakesäästäjien toimitusjohtaja Antti Lahtinen toteaa.

Lahtinen sanoo ymmärtävänsä puolustajien näkemyksen, jonka mukaan lainsäädäntöä halutaan yhtenäistää muun EU:n kanssa kilpailun takia.

– Ymmärrän näkökulman, että on vähän hankalaa yhtiöiden, sijoittajien sekä myös arvopaperikeskusten kannalta, jos Suomessa on ihan erilaiset säännöt.

SDP on vaatinut hallitusta estämään osake-omistusten piilottamisen hallintarekisteriin ulkomaille.

Lahtinen: Lakia ei ole pakko muuttaa.

Lisää aiheesta

Lakia ei kuitenkaan Antti Lahtisen mukaan pakko muuttaa. Esimerkiksi Norja edellyttää kansalaisiltaan suoraa omistusta olivat osakkeet sitten norjalaisessa tai eurooppalaisessa arvopaperikeskuksessa.

– Arvopaperiasetuksessa on pykälä, että jos jossain maassa on tietynlainen lainsäädäntö voimassa hetkellä, jolloin asetus tulee voimaan, sitä ei tarvitse muuttaa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että Suomi ei voi tehdä enempää kuin estää hallintarekisteröinnin Suomessa. Jos yhtiö laskee osakkeita liikkeeseen toisessa EU-maassa, suomalainen sijoittaja voisi kätkeä omistuksensa hallintarekisteriin.

– Emme ole löytäneet keinoa, jolla voisimme kieltää suomalaisten sijoittamisen hallintarekistereiden kautta Euroopassa, hän sanoi viimeksi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, ja lisäsi, että “jos keino olisi löytynyt se voisi olla hyvinkin haitallista Suomen työllisyydelle ja kasvulle ja investoinneille Suomeen”.

“Jos ajatellaan esimerkiksi tulevaa sote-uudistusta…”

Harmaan talouden asiantuntija, verotusneuvos Markku Hirvonen huomauttaa, että kyse ei ole pelkästään verojen välttelystä, vaan myös omistusten läpinäkyvyys häipyy.

– Jos ajatellaan esimerkiksi tulevaa sote-uudistusta, olisi tärkeää tietää, mitkä ovat päättäjien ja palveluja tarjoavien yritysten kytkennät, hän sanoi Ylellä lauantaina.

Osakesäästäjien Lahtisen mukaan hallintarekisteriä ajavilla Finanssialan Keskusliitolla ja muilla finanssialan toimijoilla ovat päällimmäisenä bisnesintressit, eivätkä ne ajattele ensisijaisesti markkinoiden tai sijoittajien etuja.

– Jos tulisi hallintarekisteri, pankit pystyisivät ottamaan säilytystä enemmän omiin näppeihinsä ja saisivat siitä enemmän liiketoimintaa.

Orpo perustelee kiirettä myös sillä, että laki on pakko tehdä, jotta Suomessa toimivalla arvopaperikeskuksella (Euroclear Finland) on syksyllä mahdollisuus saada jatkotoimilupa. Luvan myöntää valtiovarainministeriö ja valtioneuvosto.

Ujutettu mahdollisuus.

Ihmetystä on herättänyt myös se, että hallintarekisteröintimahdollisuus ulkomaille tulisi lain myötä mahdolliseksi myös listaamattomille yrityksille. Markku Hirvonenkin hämmästelee tätä.

– Tähän on ujutettu mahdollisuus mille tahansa pikkuyhtiölle siirtää osakkeensa johonkin ulkomaisen arvopaperikeskuksen arvo-osuusjärjestelmään ja sen jälkeen hallintarekisteröidä ne, Hirvonen sanoi Ylen Aamu-tv:ssä lauantaina.

Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Armi Taipale sanoo STT:lle, ettei pidä sellaista todennäköisenä.

– Pidämme epätodennäköisenä, että ulkomainen arvopaperikeskus lähtisi tällaista palvelua tarjoamaan muille kuin listayhtiöille, kun asetus ei siihen velvoita. Teoriassa on kuitenkin mahdollista, että näin kävisi ja on myös mahdollista, että kyseisessä valtiossa tarjottaisiin säilytykseen vain hallintarekisteröintiä. Se on kuitenkin epätodennäköistä, hän sanoi.

EU-asetus koskee vain yhtiötä, jonka liikkeeseenlaskemalla arvopaperilla käydään kauppaa kauppapaikoilla. Suomen kansallisessa lainsäädännössä on kuitenkin jo nyt mahdollista liittää arvo-osuusjärjestelmään myös listaamattomia arvo-osuuksia.

Taipaleen mukaan jo nykyisen lain nojalla vieraan pääoman ehtoisten arvopaperien liikkeeseenlaskijat saattavat valita usein ulkomaisen arvopaperikeskuksen, sillä sijoittajat ovat usein ulkomaalaisia.

– Valtiovarainministeriö on esittänyt talousvaliokunnan kuulemisessa, että hallituksen esitystä olisi mahdollista muuttaa siten, että mahdollisen arvo-osuusjärjestelmään liitetyn listaamattoman arvo-osuuden liikkeeseenlaskijan valintaoikeuden rajoitus koskee osakkeita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE