Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Attendolta tulosvaroitus – uusien asukaspaikkojen myynti kehittynyt Suomessa odotettua heikommin

Attendon hoitokodeista paljastui viime vuonna vakavia puutteita, joista uutisoitiin laajasti.

Hoivayhtiö Attendo on antanut tulosvaroituksen huhti-kesäkuun tulokseen liittyen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhtiön mukaan tulos tulee olemaan huomattavasti aiemmin arvioitua heikompi johtuen pääasiassa siitä, että uusien asukaspaikkojen myynti on kehittynyt Suomessa odotettua heikommin.

Yhtiö myöntää, että sen kasvustrategia Suomessa on ollut liian aggressiivinen. Viimeisen vuosikymmenen aikana Attendo on perustanut yli 10 000 uutta asukaspaikkaa Suomessa. Yhtiön mukaan laajentumisvauhti on ollut “haastava suomalaiselle organisaatiolle” ja aiheuttanut suuria kielteisiä vaikutuksia tulokseen.

– On suuri pettymys, että meidän on uudelleen säädettävä ennusteitamme. Analyysi- ja ennustuskykymme Suomessa on ollut selvästi epätyydyttävä, ja on selvää, että kasvustrategiamme Suomessa on ollut liian aggressiivinen, sanoo Attendon toimitusjohtaja Martin Tiveus myöhään tiistaina julkistetussa pörssitiedotteessa.

Attendo arvioi, että koko konsernin liikevoitto ilman kertaeriä on huhti-kesäkuussa noin 120 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 11 miljoonaa euroa.
Uusien asukaspaikkojen odotettua heikompi myynti on johtanut tyhjien asukaspaikkojen määrän kasvuun. Yhtiö kertoo, että sillä on ollut vaikeuksia rekrytoida henkilöstöä uusiin yksiköihin, mikä vaikuttaa suoraan kykyyn vastaanottaa uusia asiakkaita. Lisäksi joissakin kunnissa asukaspaikkojen kysyntä on ollut odotettua vähäisempää.

– Koska Attendo avaa vuonna 2019 paljon uusia yksiköitä, alhaisempi myynnin kasvu vaikuttaa merkittävästi käyttöasteeseen ja kannattavuuteen, yhtiö kertoo.

Hoidon laadun parantaminen johti tulosvaroitukseen aiemmin

Lisää aiheesta

Attendo on ollut ryöpytyksen kohteena vanhustenhoidossa paljastuneiden puutteiden jälkeen. Viranomaiset ovat puuttuneet Attendon hoivakotien toimintaan eri puolilla maata.
Yhtiö antoi tulosvaroituksen myös maaliskuun lopulla, kun se kertoi panostavansa Suomessa toimivien hoivakotien hoidon laadun parantamiseen, mikä painaa yhtiön kannattavuutta.

Toimitusjohtaja Tiveuksen mukaan Attendo käynnistää “voimallisen toimintaohjelman” saadakseen ongelmat hallintaan. Yhtiö vähentää uusien yksiköiden avaamista tulevina vuosina ja palkkaa uuden liiketoiminta-alueen johtajan sekä talousjohtajan Suomeen. Nykyinen Suomen liiketoiminta-alueen johtaja Pertti Karjalainen aloittaa uudessa roolissa, jossa hän vastaa muun muassa myynnistä ja viranomaisyhteistyöstä.

– Attendo uskoo edelleen, että Suomen hoivamarkkinat ovat erittäin houkuttelevat huolimatta tämänhetkisestä kannattavuuden heikkenemisestä. Tarpeet yhtiön palveluille ovat yhtä suuret kuin aiemmin, ja Suomen kunnat näkevät edelleen suuria etuja yhteistyöstä yksityisten palveluntuottajien kanssa, yhtiö tulkitsee tiedotteessaan.

STT–ANNU MARJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE