Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

D-analyysit

Auringonlaskun puolueeksi tuomittu SDP on kuopattu jo monta kertaa, mutta kesällä 2019 Suomessa on demaripääministeri, Rinteen hallitus ja suunnanmuutosta julistava ohjelma, ja sekös monia harmittaa

Lehtikuva
Pääkirjoitukset

Rane Aunimo

Kirjoittaja on Demokraatin va. päätoimittaja.

Antti Rinne nousi SDP:n puheenjohtajaksi toukokuussa 2014, kun hän voitti vaalissa Jutta Urpilaisen. Saman kuun lopulla pidettiin EU-vaalit, joissa SDP:n ääni­osuus oli 12,3 prosenttia. Vuotta myöhemmin kevään 2015 eduskuntavaaleissa SDP sai historiansa huonoimman eduskuntavaalituloksen, 16,5 prosenttia.

Rane Aunimo

Demokraatti

Vääräleuat ja vähän muutkin ovat kuuluttaneet ainakin vuosikymmenen ajan täysin varmana tietona, että auringonlaskun puolue lähestyy tiensä päätä.

2017 alussa Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen haastoivat Rinteen puheenjohtajavaalissa. Puoluesihteeriksi valittiin Antton Rönnholm. Käynnistyi laaja ohjelmatyö, jota ilman mikään puolue ei pärjää loputtomasti. Kunnallisvaalit 2017 menivät kohtalaisesti. Sitten ilmestyi liuta ohjelmia, joita media ja puolueväet aidan toisella puolen kommentoivat ahkerasti. Monet kriittisetkin äänet muuttivat sävyään. Puolueen kannatus nousi alkuvuonna 2018 pysyvän tuntuisesti reilusti yli 20 prosentin tasolle. Vaalivoiton mahdollisuus alkoi näyttää todennäköiseltä.

Kuten aina, hallituksen on ansaittava luottamuksensa.

Mutta jos politiikka myös elämä osaa yllättää. Puheenjohtaja sairastui lomamatkallaan Espanjassa vakavasti ja oli poissa kaikesta politiikasta koko alkuvuoden. Samaan aikaan laitaoikeisto alkoi heräillä ja todisti kannatuskäyriensä ensin maltillista ja lopulta rakettimaista nousua. Vaali-iltana koko kansa pureskeli kynsiään seuratessaan eduskuntavaalihistorian tasaisinta jännitysnäytelmää, joka kääntyi kuin kääntyikin SDP:n ensimmäiseen ykkössijaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Kevään kahdet kuluttavat vaalit, kampanjat ja hallitusneuvottelut päälle ovat vaatineet puolueorganisaatiolta paljon. Suomessa on kesän alussa 2019 demaripääministeri, Rinteen hallitus ja ohjelma, joiden poikkeuksellisuutta korostaa selvä suunnanmuutospolitiikka oli kyse sitten talous- ja työllisyyspainotuksista, koulutuksesta tai ihmisoikeuksista. Ja sekös monia harmittaa.

Hallituksessa istuu Rinteen seurana muun muassa Harakka ja Tuppurainen. Urpilaisesta on tulossa komissaari. Näinkin voivat elämä ja politiikka mennä.

Kuten aina, hallituksen on ansaittava luottamuksensa. Niin kauan kun kyse on jaettavan määrästä, ongelmat pysyvät säällisen kokoisina. Mahdollisia vaikeuksia on osattava ennakoida. Hallitus uskoo lujasti 75 prosentin työllisyysasteen toteutumiseen, ja sen saavuttamiseksi on luotu askelmerkit. Hallituksen yhdessä haastavimmassa tehtävässä on työministeriksi noussut Harakka, jonka työnä on varmistaa tavoitteen muuttuminen todeksi. Tämäkään ei tapahdu yhdessä yössä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE