Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Aurinkona vetovoimaa, huippupalveluita, syntyvyys ja terveet koulutilat – kuntapolitiikan paikallissää kertaa Keski-Suomen poutaiset ja pilviset asiat

SDP:n valtuustoryhmien puheenjohtajat neljältä Keski-Suomen piirin paikkakunnalta kertovat, missä asioissa heidän kulmillaan paistaa aurinko ja mikä puolestaan on pilvisesti.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Päätöksentekijän näkökulman paikallissäähän antavat Ahti Ruoppila Jyväskylästä, Jorma Poti Jämsästä, Eeva-Liisa Korhonen Konnevedeltä ja Merja Ahonen Keuruulta.

AURINKOISTA
Mikä asia paikkakunnallasi on hyvin?

Ahti Ruoppila, Jyväskylä

“Jyväskylä on edelleen vetovoimainen, meille tulee paljon uusia asukkaita. Viime vuonna Jyväskylässä rakennettiin ennätysmäärä uusia asuntoja. Oppilaitoksemme kaikilla asteilla ovat vetovoimaisia ja katukuvassa näkyy kaupungin nuorekkuus.

Aurinkoista on, että valtuustokaudella olemme saaneet palautettua subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja lisärahaa on saatu myös vanhustenhoivaan ja perusopetukseen. Olimme myös mukana pilotissa, jossa mitattiin katuverkkoa. Se kertoi, mihin korjauseurot kannattaa laittaa. Kuoppia vielä riittää, mutta pitkästä aikaa väylät eivät heikentyneet, vaan paranivat.

Jyväskylässä on tehty myös edistyksellinen metsäohjelma, joka linjaa kaupungin metsien käyttöä ja hoitoa vuoteen 2030 saakka. Yhteistyössä eri tahojen kanssa syntyi konsensus, joka huomioi metsien virkistyskäytön, hyötykäytön ja suojelun.”

Jorma Poti, Jämsä

“Palvelutaso on Jämsässä huippua, varmasti jopa maan kärkitasoa. Himos on meillä myös sellainen aurinko, joka tuo matkailijoita tänne. Jämsän sijainti on hyvä ja kulkuyhteydet toimivat, mutta asioilla on aina kaksi puolta. Lähellä on kaksi isoa kaupunkia, Jyväskylä ja Tampere, ja niiden kanssa kilpaillaan esimerkiksi yrittäjistä.

Talous haastaa meitä, mutta uskomme, että aurinko voi uuden elinvoiman kautta paistaa tähän kaupunkiin. Jämsässä on tehty organisaatioselvitys, ja sen perusteella organisaatioon perustetaan elinvoimayksikkö, jonka odotamme tuovan lisää aurinkoa meille.”

Eeva-Liisa Korhonen, Konnevesi

“Konnevesi on pieni kunta, mutta aurinko paistaa täällä tasaisesti! Erittäin aurinkoisesti ja hyvin ovat luontoon ja matkailuun liittyvät asiat. Matkailijoita on alkanut tulla enemmän joka vuosi. Konneveden kansallispuistossa oli viime kesänä kävijöitä 34 000. Matkailu on synnyttänyt uutta yrittäjyyttä ja työllistänyt. Meillä on työttömyysprosentti laskenut aika hyvin, Äänekosken biotuotetehdas on myös konnevesiläisille merkittävä työllistäjä.

Oikea hymyuutinen on, että syntyvyys on meillä lisääntynyt. Se on meille sellainen kultakimpale, joka valaa uskoa tulevaan. Viime vuonna syntyi parisenkymmentä lasta. Sekin on mahtava uutinen, että meillä suunnitellaan nyt uutta päiväkotia. Se ehkä tuo kuntaan uusia asukkaita, kun päiväkoti- ja kouluasiat ovat kunnossa. Konnevesi on hyvä paikka asua.”

Merja Ahonen, Keuruu

“Keuruulla aurinko paistaa täydeltä terältä uusiin koulukampuksen rakennuksiin sekä Einari Vuorelan kouluun, jotka takaavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden opiskella terveissä tiloissa. Auriko pilkahtelee myös Pohjoisjärvellä, jossa uuden liikuntasalin rakentaminen on jo aloitettu. Yhteistyö valtuustoryhmien kesken on taannut nämä ja monta muuta satsausta myös muun muassa liikuntapaikkoihin ja infraan.

Palvelutaso Keuruulla on hyvä, joka lämmittää säätä mukavasti. Useimmat hankinnat pystyy halutessaan tekemään kotikunnassa, joka auttaa ilmastomuutoksen hillinnässä.”

PILVISTÄ
Mikä on huonosti – vaatii korjausta tai haastaa muulla tavoin?

Ahti Ruoppila, Jyväskylä

“Puolipilvinen asia on Jyväskylän kaupunkikeskustan vetovoima. On hyvä, että Jyväskylään halutaan investoida, mutta kun ostoskeskuksia on rakennettu voimakkaasti keskustan ulkopuolelle, se on heikentänyt keskustan vetovoimaa. Olemme päättäneet tuplata kaupunkikeskustan asukasluvun, joten nyt meillä pitäisi olla rohkeutta rakentaa korkeita rakennuksia ja saada kaupungin keskustaa enemmän kaupungin näköiseksi.

Meillä on myös edelleen valtavat investointipaineet. Esimerkiksi päiväkoteja tarvitaan lisää. Aurinkoinen asia on Hippos2020-hanke – liikunta- ja hyvinvointikeskus – joka toteutuessaan nostaisi Jyväskylän Suomen liikuntapääkaupungiksi. Meillä on hankkeen tueksi vahvaa osaamista esimerkiksi yliopiston liikuntatieteiden tiedekunnassa, kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa ja Likesissä eli liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiössä. Hankkeen yllä on kuitenkin pilviä, kun toinen pääinvestori vetäytyi hankkeesta.”

Jorma Poti, Jämsä

“Pilvistä on taloudessa. Toivotaan, että tämä uusi eduskunta ja valtioneuvosto jollain tavalla pystyisi tukemaan kuntia enemmän. Se olisi tärkeää, että selviäisimme. Kun sote sellaisenaan meni nurin, niin jos sote-asiat jäävät jatkossa kuntien vastuulle, tarvitaan kunnille palvelujen hoitamiseen lisää tukea.”

Eeva-Liisa Korhonen, Konnevesi

“Todella iso paukku meille on, että joudumme maksamaan valokuituverkkoyhtiö Keski-Suomen Verkkoholdingin takausvelat. Mukana on useita pieniä kuntia ja kaikki joutuvat maksamaan omat takauksensa. Konnevedellä se on muistaakseni kahdeksan miljoonaa euroa. Se on suuri summa, ja nyt tuottaa tietenkin päänvaivaa, että mitä ryhdytään tekemään. Mistä säästetään, mistä tehdään rahat tähän.

Meillä on lopulta aika pienet verotulot, vaikka kuntavero onkin 22 prosenttia. Ei sillä kateta näitä kaikkia kuluja. Tapetilla on ollut esimerkiksi pienten koulujen lakkautuksia, mutta onko sekään mikään ratkaisu, kun säästöt ovat siitäkin aika pienet. Kunnan taloutta rasittaa vielä aika paljon myös Lapumäen koulun rakentamisen investoinnit. Vuonna 2017 siihen investoitiin 13 miljonaa euroa. Kyllä tämä on kova pala, paljon saadaan taistella.”

Merja Ahonen, Keuruu

“Investoinnit ovat olleet harkittuja ja tarpeellisia, mutta tekevät tummia pilviä taivaanrantaan. Lainamäärä on iso ja vaatii tarkkuutta taloudenpidossa. Varoituksia ei kuitenkaan ole luvassa.”

Juttu on osa Demokraatin piirikierros-sarjaa, jossa vieraillaan kaikissa SDP:n piireissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE