Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Australia harkitsee Israelin suurlähetystönsä siirtämistä Jerusalemiin – Netanjahu: “Olen hänelle todella kiitollinen”

Australian pääministeri Scott Morrison.

Australia harkitsee lähetystönsä siirtämistä Israelin Tel Avivista Jerusalemiin, kertoo Australian pääministeri Scott Morrison.

Morrison sanoi lehdistötilaisuudessa suhtautuvansa avoimin mielin ehdotukseen, että Australia tunnustaisi virallisesti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Hän kuitenkin lisäsi, että Australia on sitoutunut kahden valtion malliin.

– Mutta suoraan sanoen, se ei ole sujunut kovin hyvin, paljon ei olla edistytty, ja ei voi jatkaa saman asian tekemistä ja odottaa eri tuloksia, hän sanoo.

Morrisonin yllätyksellinen ilmoitus tuli vain päiviä ennen parlamentin äärimmäisen tärkeitä välivaaleja, joissa häviäminen voisi viedä Morrisonin liberaalipuolueelta yhden paikan enemmistön.

– Scott Morrison pitää nyt niin epätoivoisesti kiinni työstään, että hän on valmis sanomaan mitä vain, jos hän uskoo saavansa sillä muutaman äänen – jopa Australian kansallisten intressien hinnalla, sanoo oppositiossa istuvan työväenpuolueen ulkomaanpolitiikasta vastaava tiedottaja Penny Wong.

Morrison on ollut Australian pääministeri vain hetken aikaa. Hänet nimitettiin pestiin elokuun lopussa, kun aiempi Malcolm Turnbull ilmoitti eroavansa menetettyään liberaalipuolueensa enemmistön tuen.

Yhdysvallat siirsi lähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin viime keväänä ja tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Sekä palestiinalaiset että israelilaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan.

Morrison kiisti epäilykset siitä, että hänen ilmoituksensa johtuisi Yhdysvaltojen painostuksesta tai olisi kytköksissä välivaaleihin.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kertoo tiedotteen välityksellä keskustelleensa lähetystön siirrosta Morrisonin kanssa.

– Hän kertoi minulle pohtivansa Jerusalemin tunnustamista Israelin pääkaupungiksi ja Australian lähetystön siirtämistä Jerusalemiin. Olen hänelle todella kiitollinen tästä, Netanjahu lisäksi tviittasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE