Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Auto ajoi ihmisten päälle New Yorkissa, useita kuollut – CNN: Yliajoa tutkitaan terrorismina

Manhattanin eteläosassa New Yorkissa ainakin kahdeksan ihmistä on saanut surmansa ja toistakymmentä loukkaantunut kun avolavapakettiautolla liikkunut mies ajoi ihmisten päälle pyörätiellä hieman kello kolmen jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa.

New Yorkin pormestari Bill de Blasio vahvisti hetki sitten, että välikohtausta pidetään terroritekona. Aikaisemmin terrorismitutkinnasta kertoi CNN.

Tapauksen tutkintavastuu on CNN:n lähteiden mukaan siirretty liittovaltion poliisille FBI:lle.

Silminnäkijöiden mukaan mies törmäsi lopulta koulubussiin. Tämän jälkeen epäilty poistui autosta, ja hänellä näytti olevan mukanaan kaksi asetta. New Yorkin poliisin mukaan aseet olivat jäljitelmiä.

Poliisi ampui epäiltyä, ja hän on nyt poliisin halussa. Vammojen vakavuudesta ei kerrottu.

Paikalla ei ole enää uhkaa.

Tapahtumapaikalle matkalla ollut New Yorkin pormestari Bill de Blasio tviittasi, ettei paikalla ole enää uhkaa.

– Ensin oli kolari. Mies tuli ulos autosta, ja hänellä oli kaksi asetta. Hän juoksi ympäri Chambersin aluetta ja häntä alettiin jahdata. Kuulin neljästä kuuteen laukausta, ja sitten kaikki alkoivat juosta, kertoi Stuyvesantin koulun 14-vuotias oppilas New York Post -lehdelle.

Paikalliselle televisiokanavalle puhunut mies kertoi nähneensä miehen juoksevan katujen risteyksessä, minkä jälkeen kuului viidestä kuuteen laukausta.

– Sitten paikalla oli varmaan sata poliisia. Näin, että miehellä oli jotain kädessään, mutta en erottanut, mitä se oli. Sitten kuulin, että se oli ase, ja ajattelin “voi hyvä Jumala”, Frankiksi esittäytynyt silminnäkijä kertoi.

Valkoisen talon mukaan presidentti Donald Trumpille on kerrottu tapauksesta.

Bill De Blasion vahvistus terrorismitutkinnalle lisätty klo 23:42.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE