Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Auto ajoi päin karnevaaliparaatia Saksassa – paikallisen median mukaan osa loukkaantuneista on pieniä lapsia

Toistakymmentä ihmistä on loukkaantunut auton ajettua päin karnevaalikulkueen katsojia Volkmarsenissa Keski-Saksassa, kertoo muun muassa Deutsche Welle. Paikallisen median mukaan osa loukkaantuneista on pieniä lapsia. Tiedot loukkaantuneiden määrästä vaihtelevat kymmenen ja viidentoista välillä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Median mukaan paikalla on useita ambulansseja ja helikopteri.

Poliisin mukaan auton kuljettaja on otettu kiinni. Poliisin mukaan vielä on liian varhaista sanoa, ajoiko kuski ihmisjoukkoon tahallaan. Hessenschau-lehdessä silminnäkijät kuvailevat kuskia 20–30-vuotiaaksi mieheksi.

Frankfurter Ruddschau -lehden haastattelemien silminnäkijöiden mukaan kuski oli ajanut väkijoukkoon täyttä vauhtia. Silminnäkijöiden mukaan kuski olisi tähdännyt autollaan lapsiin, mutta tästäkään ei ole varmuutta.

Tapaus sattui puoli kolmen aikaan iltapäivällä paikallista aikaa ruusumaanantaita juhlistavassa paraatissa. Ruusumaanantai on Saksan katolisessa karnevaaliperinteessä tärkein juhlapäivä.

Volkmarsenin pikkukaupunki sijaitsee Hessenin osavaltiossa Düsseldorfin itäpuolella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE