Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Auto katkaisi valaisinpylvään ja puun – yksi kuoli ulosajossa Karviassa

Yksi ihminen on kuollut ulosajossa Karviassa Satakunnassa, kertoo pelastuslaitos.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Onnettomuus sattui Karvian keskustan pohjoispuolella neljän aikaan aamuyöllä. Ulosajo oli raju, ja auto katkaisi valaisinpylvään ja puun.

– Nopealla silmäyksellä arvioiden voi sanoa, että vauhtia on ollut reilusti, kertoi päivystävä palomestari Joni Salo STT:lle.

Autossa oli kaksi miestä, joista toinen kuoli heti. Toinen oli päässyt ulos autosta ja kävellyt läheiselle talolle pyytämään apua. Talon asukas teki hätäilmoituksen.

Loukkaantunut kuljetettiin sairaalahoitoon.

– Hän lähti sairaalaan tutkittavaksi, mutta ainakin kävelykuntoisena hän oli tähän läheiseen taloon itsensä saanut.

Pelastuslaitoksen tiedossa ei vielä ollut, kumpi miehistä oli ajanut autoa.

Tie oli hetken aikaa poikki, mutta viiden jälkeen pelastuslaitos kertoi, että liikenne paikalla kulkee ohjatusti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE