Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Auto törmäsi kylki edellä vastaan tulleen auton keulaan, yksi kuoli onnettomuudessa

Pohjois-Karjalassa Liperissä yksi mies on kuollut aamulla sattuneessa kahden henkilöauton kolarissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin aiemmin, että kolarissa on sattunut vakavia henkilövahinkoja. Autoissa oli yhteensä kolme ihmistä. Kolari tapahtui Polvijärventiellä Ylämyllyllä moottoritien ylittävällä sillalla hieman ennen aamukuutta.

Onnettomuus tapahtui, kun Polvijärven suunnasta tullut auto joutui sivuluisuun ja törmäsi oikea kylki edellä Ylämyllyntien suunnasta vastaan tulleen auton keulaan. Tämänhetkisen tiedon mukaan onnettomuudessa kuollut mies oli matkustajana sivuluisuun joutuneessa autossa.

Myös samaisen auton kuljettaja loukkaantui poliisin mukaan erittäin vakavasti. Vastaan tulleen auton kuljettaja loukkaantui muita osapuolia lievemmin.

– Siellä on nollakeli ollut. Tien pinta oli kostea, kun poliisi tuli siihen paikalle. Sitä ei tiedetä, millainen tien pinta oli. Sivuluisuun joutuneessa autossa oli kesärenkaat, kertoo komisario Arto Vänninen Itä-Suomen tilannekeskuksesta STT:lle.

Paikkatutkinta suoritettu ja liikenne kulkee normaalisti

Poliisilla ei ollut vielä aamulla kertoa tarkempaa tietoa onnettomuudessa olleista, ja poliisi kertoo selvittävänsä heidän henkilöllisyyksiään.

Onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa, mutta ajokeli on huomioitu tutkimuksissa.

– Nollakeli ja tienpinta on ollut kostea, joten tutkitaan sitä mahdollisuutta, oliko tien pinta jäässä, Vänninen sanoo.

Poliisin mukaan onnettomuuspaikalla on saatu paikkatutkinta suoritettua ja liikenne pääsee kulkemaan normaalisti.

Polvijärven tie eli tie 502 johtaa Liperistä Ylämyllyn tieltä Polvijärvelle. Paikalla on 60 kilometrin tuntirajoitus. Tieosuus on aika lailla suora.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE